Kesä 2009 oli Hannu Vuoriselle ensimmäinen kirkkokunnanjohtajana. Kesä 2024 tulee olemaan viimeinen.
– Ajattelin, etten rupea alle 7–10 vuoden pätkään. Opiston muuttoa valmisteltiin, samalla syntyi ajatus Vapaakirkon toimintojen siirtymisestä samaan osoitteeseen.
Muutto Tampereen Teopolikseen toteutui vuonna 2016. Vuoriselle oli selvää, että projekti saatetaan loppuun.
– Ja pikkasen yli. Kun se vaihe alkoi olla takana, mietin ikääni ja kutsumustani. Rukoilin ja kävin keskustelua muidenkin kanssa. Selkeni, että kevät 2025 on oikea aika eläköityä.
Yhtä selvää on, että kutsumus jatkuu, mikäli elämää ja terveyttä suodaan.
– Mitä ja millaista, se jää nähtäväksi. Eläkkeellä on tilaa ja mahdollisuuksia rukoilla ja miettiä asiaa. Uskon olevani käytettävissä, kuten tähänkin asti. Seurakunta on intohimoni, etenkin julistaminen ja opettaminen.
Tätä puolta kutsumuksesta on eläköitymisen myötä mahdollista toteuttaa jopa enemmän, kun kirkkokunnanjohtajan kokonaisvastuut ja yhteisten toimintojen johtaminen jää pois päiväohjelmasta. Kiirettä eläkkeelle ei silti ole.
– Sisäinen palo ja huomio on siinä, mitä nyt teen. Löydän sydämestäni yhä vahvan motivaation seurakuntien ja kirkon palvelemiseen. Vien asioita täysillä eteenpäin. Seuraaja jatkaa siitä mihin jään.
Kaksi vuotta tuntuu toisaalta pitkältä ajalta, samalla Vuorinen tiedostaa, että vuoden kuluvat nopeasti. Työtä tehdään tulevaa kohti, mutta seuraajallekin pitää jättää tilaa. On hyvä, jos hän voi aloittaa työnsä ilman ylimääräisiä, sitovia linjauksia.
Työ kumpuaa yhteydestä
Hannu Vuorisesta on mielekästä, että hänen seuraajansa etsintä aloitetaan määrittämällä ominaisuudet, joita tehtävässä tarvitaan.
– Silti johtaja muokkaa toimenkuvaa painotusten osalta.
Kahta asiaa on vaikea ohittaa kirkkokunnanjohtajan tehtävässä, olipa johtaja kuka hyvänsä.
– Tässä palvellaan seurakuntia. Paimenen mieltä ja sydäntä on oltava, kykyä rohkaista, tukea ja välillä ohjatakin seurakuntien avainihmisiä, eli työntekijöitä ja vanhimmistojen puheenjohtajia.
Samalla on oltava johtajaominaisuuksia, jotka auttavat kehittämään Vapaakirkon organisaatiota. Työtä tehdään yhdessä, mutta kirkkokunnanjohtajalla on kokonaisvastuu siitä, että yhteiset toiminnot vastaavat seurakuntien tarpeisiin.
Työ kumpuaa yhteydestä Herran kanssa, omasta sydämen elämästä Jumalassa.
Vuorinen pohtii, onko kolmas mieleen tuleva edellytys itsestäänselvyys.
– Ehkä se pitää sanoa ääneen. Valittavan henkilön on oltava vankasti ankkuroitunut suhteessaan Jeesukseen. Tämä on Jumalan valtakunnan työtä ja seurakuntien palvelemista. Työ kumpuaa yhteydestä Herran kanssa, omasta sydämen elämästä Jumalassa. Jatkuva vuorovaikutus Jumalan kanssa ja vahva raamatullinen pohja luovat teologisen perustan, jonka varassa pohdin vastaantulevia kysymyksiä.
Yksi ääni
– Olen hoitanut tätä tehtävää pitkään, 13 vuotta. Kun henkilö vaihtuu, saadaan erilaista korostusta sekä tähän että yhteiseen työhön, Hannu Vuorinen uskoo.
– Ja miten tämän sanoisin, eihän siitä pääse, että kun ikä alkaa kuutosella, voimavarat eivät ole samat kuin nuorempana. Josko seuraaja olisi jonkin verran nuorempi henkilö, jolla on henkistä vireyttä ja dynamiikkaa. Uusi ihminen katsoo myös uusin silmin.
Entä riskit?
– Pitkään jatkunut johtajakausi on ehkä tuonut tiettyä vakautta ja turvallisuutta. Joku voi nähdä sen päättymisen uhkana. Mutta seurakunnat ovat itsenäisiä ja yhteiset toiminnot vankalla pohjalla, ei kaikki ole kirkkokunnanjohtajasta kiinni.
Tehtävä on silti kiistatta merkittävä. Vuorisella oli mahdollisuus valmistautua siihen noin vuoden ajan, viimeiset kolme kuukautta rinnakkain edeltäjän kanssa. Vähintään samaa hän toivoo seuraajalle. Vuorinen aikoo myös olla valitsemassa työnsä jatkajaa siinä mielessä, että hänellä on kokousedustajien tavoin yksi ääni myös vuoden 2023 syyskokouksessa. Siellä seuraaja todennäköisesti valitaan.
– Käytän ääneni, mutten missään tapauksessa halua olla vahvemmin valitsemassa seuraajaani, se on seurakuntien asia. Toki olen mielelläni apuna prosessissa ja kerron, miten itse olen työn nähnyt.
