›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Kaaoksen kesyttäjä

Kun lapsuus taittui teini-iäksi, Tommi Koivusta ympäröinyt turva ja järjestys valahti vellovaksi sekavuudeksi. Hyviä juttuja on ollut silti enemmän, Koivunen ajattelee. Kuten nyt vaikka puutarhanhoito.

Enköhän tuon opi, kun hetken opettelen, ajattelee Tommi Koivunen lähes kaikesta. Se myös pätee liki kaikkeen, joskaan ei lumilautailuun. 

Vuoden päivät Koivunen on opetellut puutarhanhoitoa vaimonsa Hannan kanssa. 

– Se on antanut paljon enemmän kuin olisin ajatellut.

Koivuset hankkivat kolmesta aikuistuneesta lapsesta tyhjenneen rivitalopätkän tilalle pienen talon Kangasalan Ruutanasta. Puolen hehtaarin pihassa sopii nostella kiviä ja multasäkkejä oman elämänsä Risto Reippaana. Kasveja kukoistukseen auttava ihmiskäsi kurkottaa johonkin hyvin alkuperäiseen, puolenhehtaarin paratiisiin.

Tampereen keskustan kenties vilkkaimman risteyksen ”kissakahvilasta” ruutanalaispuutarha on kaukana. Kissoja on ikkunateipeissä, kahvia kupissa. Koivunen viihtyy kahviloissa, vaikkei tekisi hälyssä mitään ihmisten seurailua ja haja-ajattelua vaativampaa. Hänen työpöytänsä on järjestelmä, ei satunnaisasiakasa. Tarvikkeiden ja toimintakulttuurin selkeys näkyy ajattelun ja työn hedelmien selkeytenä. Kaaokseen raivataan roti.

– Tykkään, että asioita tapahtuu, ja että minulla on hallinnan tunne.

Vapaakirkko ei ole järjestäjää odottava kaaos, mutta Koivunen erottaa ”yhteisissä toiminnoissa” toki yhtä ja toista kehitettävää. Ei hän muutoin pyrkisi niitä johtamaan.

– Kaverini luki uutisen minun ja Karjalaisen Tommin kirkkokunnanjohtajaehdokkuudesta. Hän pisti viestiä, että piispaako sinne haetaan. Ehkä johtajanimikkeestä voisi luopua, yleissihteeri kuvaisi paremmin, mistä on kyse, Koivunen pohtii.

Nyt ihmisten odotuksista kuultaa läpi paimenten paimenen kaipuu, vaikka Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kirkkokunnanjohtaja ”valvoo Vapaakirkon työtä kotimaassa ja lähetyskentillä sekä johtaa sen hallintoa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja talousarvion mukaisesti”. Siinä se. 

Asiasta varmasti keskustellaan syksyn mittaan, Koivunen uumoilee. Ja mitä paimenuus lopulta on? Olkapää jokaiselle itkevälle Koivunen ei ole. 

– Olen myös huono kuuntelemaan tekosyitä sille, miksi asiat ovat huonosti.

Mutta paimen, joka etsii eksyneen ja piirtää rajoja susille tai liiaksi yhteistä hyvää itselleen ahnehtiville — sellaisen hän itsessään tunnistaa. Tai paimenen, joka haluaa saarnata kirkkaasti Jumalan armosta ja hyvyydestä, ja olla perillä siitä, millaisessa maailmassa lauma elää. Siksi haastattelukin tehdään risteyskahvilassa, jonka ikkunan takana pysähtelevät raitiovaunut ja ne, joilla ei ole parempaa tekemistä. Naapuripöydässä nauretaan äänekkäästi, kun käärepapereista paljastuu hyvin pienen ihmisen vaatteita. 

– Ytimessä, ihmisten keskellä, pitää olla.

Mutta on ydin puolenhehtaarin puutarhassakin. Tai Ruutanan Shellillä, jossa autoaan tankkaava näkee ihmisiä, joita ei muualla näe.

Jos haluatte harjoitella, harjoitelkaa nuorten sijaan aikuisilla. 

Sähkökaappi on yllättävän suuri. Sen päällekö? 

Kuvaaja vetää pyyntöä takaisin, mutta Koivunen kyykkii jo korkealla.

– Kuin Linda Lampenius. Saako täällä muuten olla? 

Kaapin kylkeen kiinnitetty kyltti varoittaa hengenvaarasta. Tommi Koivusessa on selvästi henkistä — jos näemmä fyysistäkin — ketteryyttä. Hän vaikuttaa hiukan iättömältä, mikä voi johtua siitä, että kokemusta lapsista ja nuorista riittää — ensin omakohtaista, sitten omien lasten ja työn kautta syntynyttä. Monelle muulle nuorisotyö on ollut muutama mutka tiellä kohti jotakin varsinaisempaa.

– Tunnistan asenteen. Mutta jos haluatte harjoitella, harjoitelkaa aikuisilla. 

Nuori saattaa suunnata koko elämänsä niiden muutaman sanan varassa, jotka turvalliseksi koettu aikuinen lausuu. Siksi sanojen ja aikuisen on parempi olla turvallisia.

– Kuunteleminen on paljon sanoja tärkeämpää. Pitää mennä mukaan nuoren kuvaamaan maailmaan, kannustaa ja rohkaista.

Se maailma ei ole aina päältä pääteltävissä. Aikuinen voi joutua lapioimaan reippaan keon multaa ja kampeamaan monta kiveä, jotta hallayön puraisema taimi kasvaa lajinsa mittaiseen varteen, ja lopulta lehtii, kukkii ja tuottaa hedelmän. 

– Pysyvyys ja pitkäjänteisyys ei olisi lapsi- ja nuorisotyössä pahitteeksi.

Tommi Koivunen pitää pioneerihengestä. Hän on ollut mukana kolmen seurakunnan istuttamisessa, ja ensimmäinen työ Joensuun vapaaseurakunnassakin vaati uudisraivaajan asennetta. Edeltäjä oli lähtenyt jokunen kuukausi aiemmin, nuoria oli kymmenkunta. He tekivät heti selväksi kaksi asiaa: uskovaisia emme ole, yhteistyötä muiden seurakuntien kanssa emme tee. Koivunen vastasi, että ei haittaa. Kovin pitkään ei silti mennyt, kun useiden seurakuntien yhteisiä nuorteniltoja järjestettiin säännöllisesti. Taisi porukassa uskovaisiakin lopulta olla.

Hyvä lapsuus, kiva kuusihenkinen perhe. Vanhemmat kansanlähetysläisiä, lapset kesäisin vapaaseurakunnan leireillä.

– Olen leiriuskovainen, Tommi Koivunen uskoutuu. 

Hän ei tarkoita, että uskoisi vain leireillä. Niinkin tosin lapsuudessa ja nuoruudessa kai kävi. Koivunen kulki kahta tietä tapaillen lukion toiseen luokkaan asti, jolloin alkoi käydä kaverin kanssa vapaaseurakunnan nuortenilloissa.

– Lopetin kiroilun ja juomisen ja myin CD-levyt.

Elettiin enemmän lain alla kuin sen hengessä. Seurakunnissa erottauduttiin ympäristöstä kulttuurisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti. Hengellinen kupla venyi joka elämänalueelle.

– Onneksi Y-sukupolvi on murtanut tätä. Moraaliseen erottautumiseen uskon yhä, kymmeneen käskyyn ja rakkauden kaksoiskäskyyn.

Vaikka likikään joka lapsi ja nuori ei toivota Jeesusta leirin jälkeen tervetulleeksi arkeensa, leireillä on arvonsa. 

– Ne ovat kuplia, joita ei tarvitse puhkaista. 

Muutama päivä sitten päättyneellä Versopartio-leirillä oli tarjolla turvallisia aikuisia, hauskaa tekemistä ja luonnon helma. Koivusesta se tuntui taivassimulaattorilta. Aloittaessaan Vapaakirkon nuorten toiminnanjohtajana hän sai neuvon osallistua vuosittain edes yhdelle leirille, jotta muistaisi, millaisia nuoret ovat. Niin Koivunen on tehnyt. Spotifysta tulee kuunneltua omien fiilisvalintojen lisäksi soitetuimpien biisien listoja. Tietääpä, mikä nuorten korvissa soi. Nuorisojohtaminen ei ilmeisesti leipiinnytä seuraavana syntymäpäivänään viisikymmentä kakkukynttilää puhaltavaa Koivusta.

– Lähdin teologian jatko-opintoihin vuonna 2012 hakeutuakseni muihin tehtäviin, hän vastaa.

Jumalan tarkoituksia on turha arvailla. Työtä on voinut jatkaa, koska aina on löytynyt uusi kaaos järjestettäväksi tai projekti työstettäväksi. Tiimi- ja yksilövalmentajaksi Koivunen kouluttautui haastaakseen itseään. Ovet seurakunnanjohtajaksi ja teologisen opiston opettajaksi pysyivät kiinni.

– En ole aina saanut, mitä olen halunnut, ja olen pettynyt ihmisten puheisiin. Mutta hyviä juttuja on ollut enemmän, Koivunen sanoo.

Ulospäin elämän tosiaan näyttää tasaiselta: pitkä avioliitto, johdonmukainen työura, otteen itsenäisestä elämästä saaneet lapset, ruutanalaisparatiisi. Onko Koivunen Jumalan lempilapsi, kuten oli maallisen isänsäkin? Siltä se välillä tuntuu, kokevathan monet muut kohtuuttomia.

– Ehdin minäkin vielä, Koivunen huomauttaa.

Mutta muuttaisiko se mitään. Ehkä lempilapseus onkin tapa, jolla ihminen suhtautuu siihen, mitä on saanut. Ja etenkin siihen, mitä ei ole saanut.

Keskustan vilinässä tapaa tuttuja ja tuntemattomia. Teologisen opiston opiskelija Niilo Ahola kuuluu ensinnä mainittuihin.

Kaaos puhkesi herkässä iässä, kolmetoistavuotiaana. Siksikö sitä pitää yhä järjestää?

Tommi Koivusen isän mieli sairastui. Dominopalikka kaatoi seuraavan: sairaasta ei ollut työhön, eikä työttömästä välttämään takertumista pulloon. 

– Jokin tosi hyvä meni ihan rikki, Koivunen tiivistää.

Kostea kaaos kasasi mustat palikat röykkiöksi. Valkoisia pisteitä oli liian vähän pitämään perheen koossa. Isoveli kulki teillään, Koivunen huolehti pikkusisarusten tunnelmista. 

– Lapsi vain elää ja katsoo, miten selviää.

Edelleen Koivunen lukee ihmisiä tarkasti, aistii pienestä paljon. Se on ominaisuus, jolla voi manipuloida tai palvella. Koivunen on keskittynyt johdonmukaisesti jälkimmäiseen, vaikka lasten ja nuorten kanssa työskennellessä mahdollisuudet muuhunkin ovat matalalla roikkuvia hedelmiä. 

Urasuunnittelu hoitui aikanaan klassisen ajautumisen periaatteella; opinto-ohjausta ei ollut, ei kotona eikä koulussa. Koivunen avasi kerran yliopiston opintotarjontaa esitelleen oppaan eikä ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Carpe diem -metodilla on menty. Eteen tarjoutuvaan on ollut onneksi helppoa tarttua, sillä kaaosvuosien takaa kuultava lapsuus ehti levittää Koivusen persoonaan pelottoman pärjäämisen pohjamaalin. Sellaisen, että kun ajaessa eksyy oikein kunnolla, sen ajattelee hienona seikkailuna.

– Ajattelen myös, että maailma on ihan hyvä ja ihmiset luotettavia, yrittävät parhaansa. Tehtäväni ei ole muuttaa tai parantaa ketään, mutta voin ymmärtää ja auttaa.

Jumalan valtakunnassa vapauden määrä on suurempi kuin usein ajatellaan.

Käyn nykyään lapsillani kylässä, ihmettelee Tommi Koivunen. Usein kaivetaan lautapeli esiin, mutta enää Koivunen ei voita jälkeläisiään.

– Yhdessäolo on suurin voitto, hän virnistää.

Koivunen pitää ylipäänsä ihmisten kanssa olemisesta ja elämisestä. Se on seurakunta, ei tietty aika, paikka ja tapahtuma.

Ja sitten on musiikki. 

– Se tekee minussa jotakin, siinä on jotain helpottavaa, sanoo pianoa ja kitaraa soittava mies.

Parin viime vuoden aikana myös hengelliset rytmit ovat tulleet tärkeiksi, niiden selittelemätön säännöllisyys ja valmiiden sanojen noja.

– Puhelimessani on appi, jonka mukaisesti luen rukouksia ja raamatuntekstejä aamuisin ja iltaisin. Nykyisin jopa ajattelen, mitä luen.

Pään, sydämen ja käsien kolmikossa kädet lähtevät helposti keulimaan ja tunteet vetämään. Mutta kaikki kolme pyritään pitämään Jumalan käytössä ilman jatkuvaa jännitystä siitä, menikö täysin nappiin.

– Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon ja tehtävän ottaa homma haltuun. Jumalan valtakunnassa vapauden määrä on suurempi kuin usein ajatellaan.

Kasvu on tarkoittanut Koivuselle juuri lisääntyvää vapautta. 

– Se nousee pohjavireestä, että Jumala kyllä tykkää minusta kaikesta riippumatta, ja on luonut maailmasta hyvän.

Kun puolenhehtaarin paratiisin puutarhuri puhdistaa kynnenalusensa mullasta, kaaos on kaukana kuin valtatie. Kai liikenteen melun kuulisi, jos oikein keskittyisi. Mutta juuri nyt kädet ovat hyvää tehneet, pää hitaissa ajatuksissa levännyt ja sydän lyö luomisen tahtiin. 

Tommi Koivunen ajattelee, että maailma on oikeastaan ihan hyvä ja ihmiset luotettavia, yrittävät parhaansa. "Tehtäväni ei ole muuttaa tai parantaa ketään, mutta voin ymmärtää ja auttaa."
Teksti ja kuvat: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää