›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

”Ajattelen, että ehtoollinen on Kristuksen asettama rakkauden väline” — Viisi kysymystä ehtoollisesta

Vantaan vapaaseurakunnan pastori Paulus Rissanen, Vuosaaren vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja ja Vapaakirkon pastori Jaakko Simula sekä Savonlinnan vapaaseurakunnan pastori Allan Scotson avaavat ajatuksiaan ehtoollisesta.

1. Mitä ehtoollinen sinulle merkitsee?

Paulus Rissanen: Ehtoollinen on yksi tärkeimpiä, ellei jopa tärkein kristillinen traditio minulle. Ehtoollinen on aivan uskomme ytimessä.  Ehtoollisen säännöllinen viettäminen auttaa meitä henkilökohtaisesti ja koko seurakuntaa pitämään fokuksen oikeissa asioissa. Keskittymään siihen, mitä Kristus on tehnyt ja tekee.

Yhteiselle ehtoolliselle tuleminen korostaa myös yhteisen seurakunnan merkitystä uskossamme. Emme ole irrallisia saarekkeita, vaan aivan kuten ehtoollisleipä, olemme seurakuntana vertauskuvallisesti Kristuksen ruumis. Ehtoollinen auttaa meitä antamaan anteeksi itsellemme ja toisillemme. Ajattelen, että ehtoollinen on Kristuksen asettama rakkauden väline. Sen avulla voimme ottaa vastaan Kristuksen rakkautta. Ehtoollinen on minulle mysteeri, jotain selittämätöntä. Vaikka ehtoollinen on niin sanotusti muistoateria, jotain selittämätöntä Kristuksen läsnäoloa siinä myös on.

Minulle yksi Vapaakirkon teologisesti hienoimpia asioita on niin sanottu avoin ehtoollinen. Ehtoollisen fokus on Kristuksen sovitustyössä, emmekä rajaa sitä omalta osaltamme mitenkään muuten kuin siten, että ihminen haluaa henkilökohtaisesti ottaa sen lahjan vastaan. Jotkut väittävät, että emme arvosta ehtoollista, kun suhtaudumme siihen niin löyhästi. Itse ajattelen, että nimenomaan arvostamme itse sovitustyötä niin paljon, koska haluamme jakaa sitä avoimesti ilman kirkollisia tai muita vastaavia rajoja.

Jaakko Simula: Ehtoollinen merkitsee minulle muistutusta siitä, mitä Jeesus Kristus on puolestani tehnyt ja yhteyttä sekä Kristukseen, kotiseurakuntaan että laajemmin kristittyihin.

Allan Scotson: Odotan ehtoolliselle menoa aina niin kuin se olisi perheateria. En koskaan pidä sitä surumaljana vaan siunauksen maljana. Sellaisena sitä sävyttää kiitollisuus yhteydestä Herran ja hänen perheensä kanssa, sillä Herra Jeesus on ehtoollisella erityisesti keskuudessamme.

2. Kuinka usein vietät ehtoollista?

Paulus Rissanen: Koska olen töissä pastorina seurakunnassa, jossa ehtoollinen on joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai, niin melkeinpä kerran kuukaudessa aina vietän ehtoollista.

Jaakko Simula: Kotiseurakunnassani Vuosaaressa on ehtoollinen joka toinen sunnuntai ja välillä useamminkin, jos käyn viemässä ehtoollista seurakuntalaisille kotiin tai hoitopaikkaan. Myös nyt kiirastorstaina meillä on ehtoollinen.

Allan Scotson: Kerran kuukaudessa, kuukauden viimeisenä sunnuntaina.

3. Miten valmistaudut ehtoolliseen?

Paulus Rissanen: Vapaakirkossa käytetään termiä muistoateria. Ajattelen, että kyse ei ole vain jonkun menneen asian muistelemisesta, vaan aktiivisestä mietiskelystä, meditoimisesta. Ehtoollisella on mahdollisuus syventyä Kristuksen rakkauteen ja mietiskellä sitä sekä sen merkitystä juuri tänä päivänä ja tässä hetkessä. Ajattelen, että ehtoolliselle ei tarvitse virittäytyä mihinkään tiettyyn tunnetilaan, että olisi siihen kelvollinen. Siinä mielessä siihen ei minusta tarvitse mitenkään erityisesti valmistautua. Kysymys on lähinnä siitä, että ymmärtää suurin piirtein, mistä on kyse ja haluaa ottaa vastaan Kristuksen sovitustyön, yhdessä. Vaikka meidän liturgiaamme tai tapoihimme ei kuulu virallisesti synnintunnustus ja -päästö, pyrin kuitenkin aina ennen ehtoollista vapaamuotoisesti rukouksessa tunnustamaan syntimme ja julistamaan synninpäästön.  

Jaakko Simula: Riippuu tilanteesta. Jos lähden viemään ehtoollista kotiin tai hoitopaikkaan, rukouksen lisäksi varmistan, että tarvittavat asiat ovat mukana. Seurakunnassa rukoilen ja hiljennyn ennen tilaisuutta sekä tilaisuuden aikana, ja usein ehtoollisen viettoon rauhoitutaan laulun myötä.

Allan Scotson: Ennen kokousta kysyn Herralta, onko hänellä jokin erityinen sana tuotavaksi seurakunnalle. Ehtoolliskokoukseen liittyvät aina kunnioituksen ja ihmettelyn tunne. Haluan, että ajoitus ja toteutus tapahtuvat tuolloin Pyhän Hengen johdolla, sillä pidän spontaanista vapaudesta, en uskonnollisesta rituaalista. Meikeinpä pelkään itse sotkevani asioita, ja siksi menen ehtoolliskokoukseen rukoillen ”vain Pyhää Henkeä” — haluan Herran olevan hyvin erityisesti läsnä.

4. Millaisen ehtoollisen viettotavan koet luontevimpana?

Paulus Rissanen: Vapaissa suunnissa olen havainnut ainakin kahta eri käytäntöä. Joko tullaan eteen jonottamaan ehtoollinen tai se jaetaan penkkeihin. Seurakunnan tuleminen eteen ehtoolliselle kuvastaa hienosti muun muassa sitä, kuinka tulemme Kristuksen luokse. Toisaalta penkistä penkkiin jaettava ehtoollinen kuvastaa hienosti muun muassa keskinäistä yhteyttämme. Molemmat tavat ovat minulle luontevia. 

Jaakko Simula: Itse koen luontevimpana ehtoollisen oman kotiseurakunnan jumalanpalveluksessa, toki monesti erityistä Pyhän Hengen läsnäoloa kokee myös viedessään ehtoollisen kotiin tai hoitopaikkaan niille, jotka eivät seurakuntaan terveydentilansa vuoksi pääse.

Allan Scotson: Minusta ehtoollinen on luontevaa aloittaa sopivilla raamatunsanoilla, kun toinen veli murtaa samalla leivän ja nostaa ison maljan. Tämän jälkeen minä tai joku vanhin kiitää, tai joku muu seurakunnan jäsen rukoilee vapaasti.

Seurakunnan on luonnollisinta istua lähekkäin lämpimässä yhteydessä, kun vanhimmat tai muut uskollisesti palvelevat seurakunnan jäsenet jakavat leipää ja viiniä. Jos läsnä on pieni joukko, haluan, että kaikki juovat samaan aikaan muistaakseen, että juomme yhdestä maljasta. Haluan, että ihmiset ottavat ehtoollisen vastaan hiljaisuudessa ilman uskonnollisia fraaseja. Olemme vain hiljaa Herran rauhallisessa läsnäolossa.

5. Mikä ehtoolliseen liittyvä kokemus tai tilanne on erityisesti jäänyt mieleesi?

Paulus Rissanen: Muistan, kun uskoontulon jälkeen nautin ensimmäistä kertaa ehtoollista Joensuun vapaaseurakunnassa. Tunnelma oli jotenkin vakavan oloinen ja tilanne jännitti vissiin minua sen takia. Jännitys purkautui sitten lopulta nauruna, jota en osannut ihan heti pysäyttää.

Yksi seurakuntalainen lohduttikin heti vierellä, että tämähän onkin oikeasti ilojuhla, että naura vain rohkeasti. Se helpotti minua. Ehkäpä onkin hyvä varoa, ettei ehtoollishetkistä tule liian hautajaismaisia tai vakavia hetkiä, vaan ihan luonnollisia osia jumalanpalveluksiimme.

Jaakko Simula: Vierailin vaikeassa elämäntilanteessani sukulaisten luona, ja osallistuin paikallisen vapaaseurakunnan jumalanpalvelukseen. Pastori jakoi minulle ehtoollista etunimeni mainiten. Kyynel oli silmässä sen jälkeen varmaan molemmilla. Siinä hetkessä koin erityistä Pyhän Hengen kosketusta ja muistutusta siitä, että armo riittää aina ja kaikesta huolimatta.

Allan Scotson: Eräs mieleeni pysyvästi jäänyt leivänmurto tapahtui Englannin Birminghamissa. Ojensimme tuolloin yhden ja saman leivän kaikille niin, että kukin mursi oman palansa siitä. Yhtäkkiä täytyimme rakkaudesta toisiamme kohtaan ja ilosta, sillä Pyhä Henki loi välillemme ihmeellisen lämpimän yhteyden. Me vain nauroimme ja nauroimme iloitessamme Herran hämmästyttävän läsnäolon ihmeestä.

Koonnut: Maija Latvala, kuvat: Pixabay
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää