Salasana unohtunut?

Puutarhakadulla Tampereella jaettiin 21. huhtikuuta ruusuja sadalle ohikulkijalle. Joka vuosi vietetään Kirjan ja ruusun päivää, ja tänä vuonna päivä osuu sunnuntaille, joten tamperelaisen kustantamon, Päivä Osakeyhtiön väki päätti otti varaslähdön ja jakoi ruusuja jo perjantaina.

Ruusun saajat olivat iloisesti yllättyneitä, vaikka itse ”merkkipäivä” tunnetaan huonosti. Ajankohta on aikoinaan valittu kirjallisen historiansa ansiosta, sillä 23. huhtikuuta 1616 kuoli kaksi maailmankirjallisuuden klassikkokirjailijaa, Miguel de Cervantes ja William Shakespeare.

Vuonna 1995 UNESCO nimesi huhtikuun 23. päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. Ja päivän taustalla on myös ajatus, että miehet antaisivat sinä päivänä ruusun naisille ja naiset kirjan miehille.

Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi perustettu Suomen suurin lukupiiri jatkaa tarinaa Facebookissa.

Suomen Viikkolehti

Kuva: Karoliina Leikkari