Salasana unohtunut?

Ensimmäistä kertaa kesäjuhlilla pidettiin kehitysvammaisten aikuisten ja nuorten Tullaan tutuiksi -tapaaminen. Paikalla oli neljä nuorta aikuista.

Idea lähti tarpeesta luoda puitteita, jotka mahdollistavat erityisryhmään kuuluvien viihtyvyyttä kesäjuhlilla. Erityisryhmien aktiivinen osallistuminen perinteiseen kesäjuhlaohjelmaan voi olla haasteellista keskittymiskyvyn puutteen, nopean väsymisen tai liikuntarajoitteiden vuoksi. Useimmat tarvitsevat myös selkokielisemmän jumalanpalveluksen.

Omien kavereiden tapaaminen ja kuulumisen tunne on meille kaikille tärkeää. Valtakunnallisessa kesätapahtumassa on haasteellista muutaman päivän aikana ehtiä tutustua uusiin ihmisiin, ja erityisesti KeVa-ryhmään kuuluvat tarvitsevat usein tukea ystävystymiseen.

Matkustamisen haasteet

Tullaan tutuiksi -tapaamisessa istuttiin mukavasti pehmoisessa sohvaryhmässä, ja kukin kertoi jotain itsestään ja kiinnostuksen kohteistaan.

Kati Långsjö piti lyhyen opetuksen matkustamisesta, verraten nykyihmisten matkantekoa israelilaisten 40 vuotta kestävään matkustamiseen luvattuun maahan. Opetuksen jälkeen käytiin keskustelua israelilaisten kokemista vaikeuksista ja rukousvastauksista, sekä kerrottiin omia matkustuskokemuksia.

Bingovoiton riemua

Sirja voitti bingossa pääpalkinnon, shaalin. Kuva: Kristian Vilkman

Ohjelmaosuuteen osallistujilla oli mahdollisuus valita levyraati tai bingo. Yksimielisesti bingo oli mieluinen vaihtoehto, tosin nopeasti seuraavana kysymyksenä oli: ”Mitä voittoja on?”

Voitot kuitenkin pidettiin jännityksenä pelin päättymiseen saakka. Jännitystä kesti ja palloja pyöritettiin runsaasti ennen kuin bingo-huuto kajahti. Sirja Koivistoinen Kihniöltä voitti pääpalkinnon, shaalin. Voittopalkinto oli selkeä johdatus, koska Sirja saa herkästi sähköiskuja eikä mielellään pidä tekokuituisia peitteitä; tämä peite sattui olemaan 65-prosenttisesti villaa.

Tapaamisia jatkossakin?

Sirja Koivistoisen kanssa keskusteltaessa ei voi olla huomaamatta nuoren naisen tarkkaa huomiokykyä ja hyvää muistia. Huumorintajuakin riittää.

Sirja kertoi väsyvänsä helposti ja liikkumisen olevan toisinaan hankalaa, jonka vuoksi esteetön pääsy tilaisuuksiin on tärkeää. Päällimmäisenä kesäjuhlatoiveena Sirjalla oli mielessä, josko kaksimetrisen hevosen voisi järjestää juhlavieraille ratsastettavaksi.

Asiaa lähemmin pohdittaessa totesimme, että järjestelyt olisivat liian hankalat.

Pienemmät eläimetkin kävisivät, sellaiset joita voisi käydä ihailemassa ja kenties hoitamassa. Meriharakoitakin voisi käydä katsomassa, vaikka oman ryhmän kanssa. Oman ryhmän tapaamiset jatkossakin olisivat mieluisia.

Ideariihi kokoon

Tapaaminen vahvisti sitä, että tarvetta kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten omalle ryhmälle on. Uudet ystävyyssuhteet ja ryhmäytyminen helpottaisivat myös KeVa-perheiden osallistumismahdollisuuksia sekä motivaatiota juhlille. Tämä antaisi omaa aikaa sekä nuorelle että vanhemmille.

Mikäli olet kiinnostunut ideoimaan asiaa eteenpäin, ota yhteys: pia.vilkman@viadia.fi

Pia Vilkman

Artikkelikuva: Sirja riemuitsi bingovoitostaan. Kuva: Kristian Vilkman