Salasana unohtunut?

Vapaaehtoistyössä ihmisten sitoutumisasteeseen vaikuttavat toiminnan sisällön lisäksi merkittävästi tiimin sisäiset ihmissuhteet. Jos mielekästä työtä voi tehdä hyväksyvässä ilmapiirissä, rahallisen korvauksen puute ei estä sitoutumista. Ihmisen tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi läpikotaisin on niin suuri, että moni jää esimerkiksi Elävien Vesien toimintaan juuri vertaistuen ihanuuden innostamana!

 

Elävät Vedet tarjoaa vertaistukiryhmiä

Suomen Elävissä Vesissä (EV) teemme pitkäjänteistä työtä 6–27 viikon mittaisten kurssien ryhmänvetäjinä ja opettajina. Koska haluamme pitää kurssien hinnat kohtuullisina, maksamme tiimiläisille vain matkakulut ja iltapalan.

EV tarjoaa vertaistukiryhmiä ihmisille, jotka kamppailevat ihmissuhteiden, tunne-elämän tai seksuaalisuuden alueen kipujensa kanssa. Maksavien asiakkaittemme lisäksi tarjoamme vertaistukea toinen toisillemme tiimin sisällä. Haluamme pitää huolta siitä, että vapaaehtoisten voimavarat riittävät oman siviilityönsä ohella kurssilaisten tarinoiden kuunteluun ja esirukoiluun illan viikossa.

 

Vertaismentorointi tukee ja sitouttaa EV:n vapaaehtoisia

Ensimmäinen motivaattori EV-tiimiläisillä on se, että ryhmänvetäjät ovat itse saaneet siunauksia elämäänsä osallistumalla EV:n kursseille. Tiimiläiset uskovat toiminnan mielekkyyteen; siihen, että Jumala voi ja haluaa vapauttaa ihmisiä monenlaisista riippuvuuksista ja tunne-elämän jumeista.

Toinen tärkeä sitouttaja on tiimin tapa toimia, jota voisi kutsua vertaismentoroinniksi. Koska olemme kuulleet toistemme heikkouksista, uskallamme olla monta astetta avoimempia keskenämme kuin yleensä seurakunnissa tai harrastepiireissä kyetään. EV-tiimipalaveriin voi tulla yhtä hyvin energiaa puhkuen kuin vihaisena tai silmät surusta punaisina. Ketään ei hylätä sen vuoksi, että tämä on hyvin tarvitseva tai äksy.

Vertaismentorointia tapahtuu tiimin kesken jatkuvasti: jaamme omia kokemuksiamme elämästä, ryhmän vetämisestä ja opetusten valmisteluista. Jaamme paljon rohkaisua tiimin kesken. Saamme tarvittaessa myös synninpäästön, jos olemme tunnustaneet jonkin mieltä painaneen asian. Emme osoittele toisiamme virheistä, vaan uskomme, että Jumala itse hoitaa meitä eteenpäin, kun suostumme yhteyteen Hänen ja toistemme kanssa. Toki tiimiläisiltä vaaditaan tietyn tasoista moraalista puhtautta.

Saamme myös korvaavia kokemuksia sisaruudesta – tiimin jäsenet ovat meistä usein kiinnostuneempia kuin biologinen perheemme on koskaan pystynyt olemaan. Voimme löytää isä- tai äitihahmon itsellemme tueksi, jos sellaista elämäämme kaipaamme.

 

Vaikka vertaismentoroinnissa ei mentäisikään yhtä syvälle sielun syövereihin kuin EV:ssä tehdään, uskon että avoin ja rehellinen jakaminen liimaa ihmisiä yhteen. Varsinkin silloin kun aidosti iloitsemme toisen onnistumisesta ja uskallamme myöntää omat epäonnistumisemme, avaamme houkuttelevan ilmapiirin muillekin pysyä vapaaehtoistyössä, lapion varressa.

 

Mirkka Salmensaari
Suomen Elävät Vedet ry:n vapaaehtoistyöntekijä

Artikkelikuva: Vaikka vertaismentoroinnissa ei mentäisikään yhtä syvälle sielun syövereihin kuin Elävissä vesissä tehdään, uskon että avoin ja rehellinen jakaminen liimaa ihmisiä yhteen. Kuva: Unsplash