Salasana unohtunut?

Vuonna 2019 Kuopiossa järjestettävien kesäjuhlien teemaksi on valikoitunut Suuri armo. Yksittäistä raamatunkirjaa tai osiota ei ole tällä kertaa valittu puheiden lähtökohdaksi, vaan teeman alle rakennetaan monia pienempiä alaotsikoita ja raamatunjaekokonaisuuksia, kertoo päätoimikunnan jäsen ja Pieksämäen vapaaseurakunnan johtaja Kari Härkönen.

– Teemaan voi nivoa mahtavalla tavalla niin kutsutut perinteiset laulut, Raamatun sanan ja uudetkin ylistyslaulut, hän summaa.

Juhlaviikolla tavoitetaan paikallisia aktiivisesti

Kari Härkönen kertoo, että vuoden 2019 kesäjuhliin liittyy vahvasti ulospäinsuuntautunut näkökulma ja evankeliointi. Juhlien ympärille rakennetaan aktioviikko, jonka aikana torilavalla järjestetään tilaisuuksia ja kutsutaan ihmisiä mukaan varsinaisille juhlille. Tarkoituksena on kiertää myös ovelta ovelle.

– Juhlista täytyy rakentaa kaksipiippuiset: ulospäin suuntautuvaa työtä ja ihmisten voittamista ”pystymetsästä” Jeesukselle sekä uskovien hoitamista.

Tuhlaajapoika on lasten juhlien teema

Lasten juhlat puolestaan rakentuvat tuhlaajapojan kertomuksen ympärille. Teema poimittiin vapaaseurakuntien käyttöön tarkoitetusta leirimateriaalista, kertoo Kuopion vapaaseurakunnan lapsityöntekijä Pirjo Korpela.

Lapsille ja varhaisnuorille aiotaan järjestää opetuksen ohella myös esimerkiksi pakohuonepeli ja liikunnallista aktiviteettia.

Kesäjuhlat järjestetään Kuopiohallissa 5.–7. heinäkuuta 2019. Lastenjuhlat pidetään viereisessä Hatsalan koulussa.

Pia Korhonen

ks. kesajuhlat,fi