Salasana unohtunut?
Sunnuntaina saamme käyttää sitä oikeutta, joka kuuluu meille kansalle, ja valita maalle presidentin. Vaikka perustuslakimuutokset ja jäsenyys EU:ssa ovat vieneet presidentiltä monia tehtäviä, presidentin valta on edelleen suuri erityisesti ulkopolitiikassa, mutta ei suinkaan olematon...
Lue uutinen
”Mehän olemme vain ihmisiä!” Yleensä mainitulla huudahduksella puolustellaan tekoja tai käyttäytymistä, joka ei oikein mittoja täytä. Ajatellaan, että ihmisenä oleminen selittää vajavaisuutemme ja erheemme. Ja onhan erehtyminen, virheet ja vääryyskin nimenomaan ihmisyyteen...
Lue uutinen
Vuodenvaihde on mielenkiintoista aikaa. Aika luonnollisesti sitä katsoo mennyttä vuotta taaksepäin ja samalla kuitenkin tähyää jo kohti tulevaa. Kulunut vuosi ei muodostunutkaan ihan sellaiseksi kuin ajattelin, joitakin mielessäni rakentamia kuvia sentään toteutuikin, mutta syvimmiltään...
Lue uutinen
Luukas poikkeaa muista evankeliumikirjoittajista siinä, että hän käyttää usein sanaa ”tapahtui”. Jouluevankeliumi alkaa ”Ja tapahtui niinä päivinä” ja evankeliumin lopussa, kolmanneksi viimeisessä jakeessa ”ja tapahtui, että hän heitä siunatessaan erkani heistä, ja hänet...
Lue uutinen
Osallistuin Global Leadership Summitin seminaariin Helsingissä. Monien hyvien puheiden joukosta yksi pysäyttävimmistä oli Juliet Funtin opetus strategisten taukojen ottamisesta ja tyhjän tilan luomisesta pitkin päivää. Niin tehden voi hillitä niin helposti kiihtyvää...
Lue uutinen
Kristityille näyttää syntyneen pakottava tarve muodostaa mielipide kaikesta mahdollisesta, mutta etenkin hengellisistä johtajista. Monet ovat ottaneet missiokseen levittää internetissä vahvoja negatiivisia kantoja sekä kotimaisista että ulkomaisista opettajista. Yleensä toiminta...
Lue uutinen