Salasana unohtunut?

Kesäjuhlat ovat monelle kesän kohokohta ja vakiintunut osa perheiden kesälomaa. Juhlien hengellinen anti on keskeisessä roolissa, mutta sinne tullaan myös viettämään aikaa, kohtaamaan ystäviä ja nauttimaan tunnelmasta.

Myös Hannu Vuorisen lapsuusperheen jokaiseen kesään liittyi oleellisesti matka kesäjuhlille osana perheen kesälomamatkaa. Vuoden 1974 kesäjuhlat Porissa oli Vuoriselle käänteentekevä hetki. Hän oli tuolloin 13-vuotias. Kokouksissa istuminen tai ohjelmasisältö ei ollut hänelle juhlien kiinnostavin juttu, etusijalla oli ylipäätään ison tapahtuman tunnelmasta nauttiminen ja hengailu ikäistensä kanssa sekä jäätelö- ja makkarakojujen antimista nauttiminen.

Sanoma vaikutti synnintunnon

Vuorinen oli nuorelle pojalle tavanomaisesti jäänyt istumaan teltan takaosaan, ajatuksenaan livahtaa kesken kokouksen ulos teltasta. Hän uskoi kyllä Jumalaan, mutta tuon tilaisuuden aikana hänelle syntyi voimakas kokemus siitä, että tarvitsee Vapahtajaa ja Pelastajaa.

Asko Tynjälän saarnan aikana kuulin evankeliumin. Olin aikaisemmin kuullut sanoman Jeesuksesta korvillani, siinä kohtaa sydämeni kuuli sen. Minulle syntyi kokemus siitä, että tarvitsen anteeksiantoa.

Vuorinen ei ollut mitenkään rasavilli. Hän oli tottelevainen lapsi ja varhaisnuori. Kuitenkin tunne omasta syntisyydestä oli kokonaisvaltainen, ei mihinkään yksittäiseen asiaan tai tekoon liittyvä.

– En ollut valmis menemään ihmisten eteen. Katselin teltan etuosan kautta rukoustelttaan kulkevia ihmisiä, huomasin, että he kaikki olivat minua paljon vanhempia. Pohdin, voiko tämän ikäinen mennä rukouspalveluun.

Silti ajatus siitä, että pitää saada synnit anteeksi ja rukoilla saivat hänet liikkeelle. Rukousteltassa oli vanhanaikainen telttapenkki ja kirjava räsymatto.

– Muistan edelleen räsymaton kuvion siltä kohdin, johon polvistuin ja miehen kengät, jotka seisahtuivat vierelleni. Rukouspalvelija julisti Jeesuksen nimessä kaikki syntini anteeksi. Rukoilin ”Tule Jeesus sydämeeni ja anna syntini anteeksi.”

Vuorinen mietti kokemustaan kävellessään teltasta karavaanarialueelle.

– Minulla oli selkeä tietoisuus, että olen tullut uskoon ja minulla on suhde Jeesuksen kanssa. Syntisyyden taakka lähti pois.

Nuori rakkaus toi seurakuntaan

Samana kesänä Turun vapaaseurakunta järjesti leirin varhaisnuorille. Hannu tutustui vuotta nuorempaan Marjoon ja sydämessä muljahti. Vielä leirin jälkeenkin tyttö viipyi mielessä.

– Tiesin, että hän asuu Raisiossa, tiesin myös hänen sukunimensä ja isänsä nimen. Jostain sain rohkeuden soittaa hänelle, en kuitenkaan kotoani, vaan läheisestä puhelinkioskista.

Puhelimeen vastasi tytön isä, mutta silti Hannu sai rohkeuden pyytää Marjoa puhelimeen.

– Kysyin haluaisiko Marjo lähteä kanssani elokuviin ja ilokseni hän suostui.

Uutta treffipyyntöä Vuorinen ei kuitenkaan kehdannut esittää, niinpä hän alkoi pohtia kävisikö tyttö kenties seurakunnan nuortenilloissa. Itse hän ei ollut silloin aktiivisesti seurakunnassa mukana, partiotoiminnastakin hän oli jäänyt sivuun. Hän päätti kuitenkin lähteä katsomaan.

– Marjohan tosiaankin kävi nuortenilloissa, joten minäkin aloin käymään, lähinnä tavatakseni häntä.

Turun vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijänä oli tuolloin Henry Jansen.

– Henry osasi rohkaista meitä nuoria. Teimme paljon vanhanaikaista katuevankeliointia ja kävimme baareissakin laulamassa ja juttelemassa ihmisten kanssa. Soitin kitaraa musiikkiryhmässä ja rohkenin puhumaankin.

Hänelle Raamattu oli jo silloin suuri intohimo. Hyvin pian Vuorisen todistuspuheenvuoroista tuli Raamattuun pohjautuvia saarnoja. Seurakunnan johtavana pastorina ollut Usko Piikkilä antoi nuorelle miehelle tilaa puhua.

Vuorisen kotona oli usein puhujavieraita.

Kaj Holtti oli vieraanamme, kun oli noin 16–17-vuotias. En uskaltanut ottaa osaa aikuisten keskusteluihin, mutta liityin mukaan rukoushetkeen. Rukoilin: ”Jumala, tiedän ettei minusta siihen ole, etkä minua kutsu valtakuntasi työhön, mutta jos minua paremmat kieltäytyvät, olen käytettävissä.”

Kirjoitusten jälkeen vuonna 1980 Hannu ja Marjo menivät naimisiin. Syksyllä Marjo aloitti opinnot Opettajankoulutuslaitoksessa ja Hannu lähti suorittamaan siviilipalvelusta.

Siviilipalveluksen jälkeen Usko Piikkilä pyysi Vuorista kesätyöntekijäksi seurakuntaan. Tehtävänä oli järjestää telttakokoussarjoja maakunnissa. Joka viikko oli uusi paikkakunta ja viikon aikana 5–7 kokousta.

– Pääsin noissa sarjoissa myös saarnaamaan. Kesän jälkeen minua pyydettiin jatkamaan seurakunnan nuorisotyöntekijänä.

Siitä lähtien seurakunnassa tehtävä työ on ollut Vuorisen sydämellä.

Siskon esimerkki rohkaisi alttarille

Myös Reino Alhon uskoontulo ajoittuu kesäjuhliin, joita vietettiin silloin Nuorisojuhlat-nimen alla. Vuosi oli 1956 ja paikka niin ikään Pori.

– Olin käynyt useamman vuoden Porin vapaaseurakunnan pyhäkoulussa ja poikakerhossa, koska äitini kävi vapaaseurakunnassa.

Kun Nuorisojuhlia järjestettiin, 12-vuotias Reino laitettiin myymään limua ja karkkeja. Hän olikin innokas myyjä.

– Kuulin, että pikkusiskoni oli mennyt kaverinsa kanssa eräässä kokouksessa eteen ja kumpikin oli tehnyt uskonratkaisun. Aloin miettiä, että pitäisiköhän minunkin tehdä.

Alho meni mukaan iltakokoukseen ja meni alttarikutsun aikana eteen.

– Polvistuin etupenkkiin sen ajan tavan mukaisesti. Joku tuli rukoilemaan nuoren pojan puolesta. Siitä asti olen kokenut olevani uudestisyntynyt kristitty.

Seurakunnan pastorina oli tuohon aikaan Toivo Palmi, joka käynnisti nuortentoiminnan seurakunnassa. Alho tuli mukaan toimintaan. Parin vuoden kuluttua Eero Virtanen tuli seurakunnan pastoriksi.

– Eero kannusti nuoria mukaan soittoharrastuksiin. Niinpä minullakin alkoi soittoharrastukset.

Lähetyskutsu vahvistuu

Siihen aikaan lähetystyöntekijät Vappu Rautamäki, Kirsti Kormu ja Laina Vaismaa vierailivat ahkerasti seurakunnissa ja pitivät vahvasti myös lähetystyötä esillä.

– Myös minun sydämessäni heräsi lähetyskutsu niin vahvasti, että se vaikutti jopa ammatinvalintaani.

Hän valmistui lääkäriksi 1969 ja ehti toimia muutaman vuoden ammatissaan Suomessa. Vuosina 1973–1974 he kävivät vaimonsa kanssa lähetyskurssin Santalassa. Porin vuoden 1974 kesäjuhlien aikaan Alhot valmistautuivat lähtemään Bhutaniin Suomen Lepralähetyksen lähetteinä, mutta olivat vielä mukana kesäjuhlilla.

Bhutanissa he tekivät työtä uudessa leprasairaalassa kaksi kautta, yhteensä 5 vuotta. Perheen kannalta se oli kuitenkin hankalaa.

– Lapset olivat koulujen vuoksi sijoitettuna toiseen perheeseen 5–6 päivän ajomatkan päässä kotoamme. Pitkän ja hankalan välimatkan vuoksi näimme lapsia vain pari kertaa vuodessa. Lopulta ikävä sai meidät palaamaan Suomeen.

Karoliina Leikkari

Artikkelikuva: Sekä Reino Alhon (vas.) että Hannu Vuorisen uskoon tuloon Suomen Vapaakirkon kesäjuhlat liittyvät oleellisesti. Kuva: Niina Mannila

— — —

TIESITKÖ?

Hannu Vuorinen

1981–1987 Turun vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijänä
1982–1983 Opinnot Yhdysvalloissa
1988–1990 Turun vapaaseurakunnan 2. pastorina
1990–2008 seurakunnan johtavana pastorina
2009– Suomen Vapakirkon kirkkokunnanjohtajana.

Reino Alho

1992–1999 Suomen Vapaakirkon hallituksen jäsen
2000–2007 Suomen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja
1995–1999 lähetystoimikunnan puheenjohtajana.