Salasana unohtunut?

Kesäjuhlat Kuopiossa on jo vakiintunut perinne, joka kokoaa seurakunnan yhteen.

Tapio Annala koki kutsun evankeliumin työhön jo nelivuotiaana. Hän oli kuullut kotipaikkakunnallaan vierailleen puhujan haastavan kristittyjä lähtemään lähetystyöhön Afrikkaan.

Poika oli kotona asiaa pohdittuaan ajatellut, että tuumasta toimeen, nappasi isänsä saarnalaukun kahvasta kiinni ja lähti vetämään sitä kotipihan suljettua veräjää kohti.

Pojan toimia kauempaa seurannut isä yhytti pojan veräjältä ja kysyi: ”Mihin on matka?” ”Menen saarnaamaan ’pakanaraukoille’”, poika kertoi.

Sanomattakin on selvää, että nelivuotiaan matka päättyi tuolloin lyhyeen, mutta palo evankeliumintyöhön on säilynyt Annalan sydämessä läpi vuosikymmenten.

Kesäjuhlat Kuopiossa joka viides vuosi

Heinäkuun 5.–7. päivä Suomen Vapaakirkon kesäjuhlia vietetään Kuopiossa ”Suuri armo” -teemalla.  Kuopio on isännöinyt juhlia keskimäärin noin joka viides vuosi.

– Armo on suurinta ja parasta, mitä meille on tarjolla. Se pitää sisällään sen, että saat anteeksi kaikki syntisi. Tämän viestin turvin haluamme kertoa evankeliumia Jeesuksesta, Kuopion vapaaseurakunnan pastorina vuodesta 1980 lähtien toiminut Annala kertoo riemuissaan.

Hänen mukaansa teema muovaa juhlia ja antaa puhujille Raamatun sanoman käsittelyyn hyvältä maistuvaa pohjaa.

Juhlajärjestelyt lujittavat yhteyttä 

Kesäjuhlien isäntänä Annala on jo kohtuullisen tuttu kasvo, sillä tulevat juhlat ovat hänelle kahdeksas kerta tuossa roolissa. Käytännön järjestelyissä kokemuksesta onkin hyötyä.

– Kun saimme tietää, että juhlajärjestelyt olisi käynnistettävä. Osasimme jo nähdä edessä olevan työmäärän. Mielelläni otin kuitenkin tehtävän vastaan, sillä juhlat ovat aina erityinen mahdollisuus näkyä oman kaupungin keskuudessa evankeliumia välittäen.

Kuopiossa on huomattu, että juhlat antavat paljon seurakunnalle, vaikka niiden järjestäminen onkin iso ponnistus.

– Yhdessä tekeminen lujittaa keskinäistä yhteyttä ja järjestelyiden keskellä seurakuntalaiset oppivat aivan uudella tavalla tuntemaan toisiaan.

Kuopiossa eri seurakunnat tukevat toisiaan. Tulevana kesänä osa juhlaohjelmasta toteutetaan yhteistyössä muiden seurakuntien kanssa. Esimerkiksi lauantai-illalle suunniteltu Braxén-kuoron konsertti järjestetään Kuopion tuomiokirkossa.

– Kun ehdotin konsertin järjestämistä, kirkkoherra pyysi saada toivottaa juhlakansan tervetulleeksi konserttiin. Tämä kuvastaa hyvin, miten innolla täällä tehdään yhteistyötä.

Lapsille ja nuorille pitää olla tilaa

Annala näkee uuden sukupolven läsnäolon kesäjuhlissa tärkeänä.

– On oleellista saada perheet — erityisesti nuoret ja lapset — mukaan juhlille. Se on paikka tulla tapaamaan kavereita ja olemaan yhdessä, mutta myös saamaan uudistusta hengelliseen elämään.

Rukous kantaa kesäjuhlia myös Kuopiossa.

– Kesäjuhlat ovat kestoaiheena seurakuntamme rukousilloissa. Rukousaiheet näkyvät seinillä ja tarvittaessa nostamme täsmällisempiäkin rukousaiheita juhliin liittyen, Annala kertoo.

Juhlien hengellinen anti, vapaaehtoisten rekrytointi ja talous ovat esillä.

Seurakuntien työntekijöiden tärkeä tehtävä on innostaa seurakuntalaisia lähtemään juhlille eripuolilta Suomea.

– Haluan haastaa seurakuntia järjestämään kimppakyytejä, jotta kaikkien on helppo lähteä mukaan. Junilla ja busseillakin pääsee nykyään matkaan edullisesti.

Lähes 40 vuotta Savonmaalla

Annala on palvellut Kuopion vapaaseurakunnan pastorina 39 vuotta. Ei ole itsestään selvää, että sama pastori johtaa seurakuntaa neljän vuosikymmenen ajan.

– Luonteeni sopii Savoon. Olen vilkas sangviinikko ja sytyn helposti.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Annala vietti Kihniöllä, missä vaikutteita on havaittavissa sekä pirkanmaalaisuudesta, pohjalaisuudesta että satakuntalaisuudesta.

– Savon murre ei ole minuun tarttunut, mutta ymmärrän heitä hyvin ja toivottavasti tulen myös ymmärretyksi.

Kuopion vapaaseurakuntaa Annala kuvailee sytyttäväksi.

– Seurakuntamme on rakastanut evankelioimistyötä kotinurkilta maailman katolle, Himalajalle, asti. Himalaja on ollut pitkään seurakuntamme lähetyskenttä.

Seurakunnan perusvireessä näkyy yhdessä tekemisen henki myös kesäjuhlien ulkopuolellakin. Se on korostunut monissa eri vaiheissa kuten uuden kirkkorakennuksen rakentamisessa vuonna 1989.

– Oli rohkea ratkaisu lähteä rakentamaan, mutta Herran avulla kaikki on mennyt hyvin. Haluan rohkaista nykyisiä seurakuntien rakentajia lähtemään rohkeasti liikkeelle. On hyvä ratkaisu varmistaa seurakunnan toiminnalle toimivat puitteet.

Yhdessä tekemisen henki näkyy myös alueellisessa yhteistyössä lähiseurakuntien kanssa.

– Kaiken pohjana on kuitenkin halu voittaa Jeesukselle niin monia kuin mahdollista. Se on kirvoittanut seurakuntaa järjestämään isoja juhlia, innoittanut musiikkityössä ja antanut paloa lapsi- ja nuorisotyöhön.

Annala rakastaa kaunista melodista musiikkia sekä solistisesti että kuorossa laulettuna.

– Laulut, joissa on selkeä evankeliumi ja sanoma Kristuksen voittoisasta työstä Golgatalla, ovat valtava tuki julistajalle.

Evankeliumintyöhön panostetut vuodet eivät ole miehen tahtia hidastaneet.

– Herran työhön on sisällytetty ihmeellinen lataus voimaa tekijälleen. Jesaja huudahtaakin: ”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta.

Karoliina Leikkari

Artikkelikuva: Savoon hyvin kotiutunut Tapio Annala pitää työvireytensä kunnossa metsien keskellä lenkkeilemällä ja hiihtämällä. Kuva: Karoliina Leikkari