Salasana unohtunut?

Suomen Alfa-työn uranuurtaja Helena Lintinen on kokenut elämässään suuria luopumisia, mutta saanut myös uusia alkuja ja uusia ihania kokemuksia.

Lapsuutensa Helena Lintinen kasvoi uskonnottomassa kodissa. Elämän alkuvuosia väritti vanhempien ero ja alkoholi. Kouluun mennessään hän ei ollut koskaan kuullutkaan mistään Virsikirjasta tai Raamatusta. Kun Helena oli kahdeksan, vanhemmat tulivat uskoon.

– Muutos oli niin suuri, että lapsikin sen näki. En osaa sanoa tarkkaa hetkeä, milloin tulin uskoon, 15-vuotiaana olin kuitenkin jo tietoinen siitä, että olen uskossa ja menin Seuriksella kasteelle. Lukioiässä henkilökohtainen jumalasuhteeni syveni.

Pastorin vaimon malli

Seikkailunhaluiselle Helenalle asiat vain tuntuvat tapahtuneen. Hän avioitui nuorena Simo Lintisen kanssa ja he saivat pian neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Raamattuopinnot veivät parin Ruotsiin, Englantiin ja Hollantiin. Jonkin aikaa he olivat myös siirtolaistyössä Ruotsissa pienessä seurakunnassa. Muutto Tampereelle 1980-luvulla toi uudenlaiset puitteet elämälle.

– Simon työ pastorina oli moniulotteista ja se vaikutti perheen elämään. Halusin, että lapsilla olisi jokin kiinteä piste, joten hoidin heitä kotona.

Helena koki elämän pastorin vaimona antoisaksi, mutta myös haastavaksi. Erityisesti toisten ääneen lausumattomat odotukset loivat haasteita.

– Kotoani en saanut koskaan mitään muottia, johon uskovaisen, saati sitten pastorin vaimon, olisi pitänyt mahtua. Niinpä muiden odotukset tulivat täytenä yllätyksenä. Onneksi isäni oli opettanut sanomaan suoraan, jos jokin asia ei ole oma juttuni.

Helena ei siis ottanut turhaa painetta toisten odotuksista.
– Nautin kovasti niistä vuosista. Lasten hoidon lomassa opiskelin yliopistossa ja harrastin monia juttuja.

Vuonna 1991 Simo valittiin Suomen teologisen opiston rehtoriksi Santalaan ja koti löytyi Tammisaaresta. Parin vuoden kuluttua myös Helena päätyi opettajaksi kielilinjalle.

– Aluksi minua pyydettiin pitämään muutama tunti tulkkaamisesta ja kääntämisestä, sitten opettamaan ruotsia. Kun kreikan opettaja jäi pois, minulla ei ollut mitään syytä kieltäytyä tarjotusta tehtävästä.

– Olen viihtynyt työssä opiskelijoiden parissa. Vuorovaikutus nuorten kanssa on kivaa ja olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja kulttuureista.

Profetia rohkaisee

Vuonna 1995 Lintiset olivat mukana vetämässä pastoreille tutustumismatkan Englantiin. Tavoitteena oli tutustua uudistuneisiin Anglikaaniseurakuntiin ja perehtyä siihen, mitkä asiat olivat johtaneet uudistuksiin. Eräässä seurakunnassa vieraita vastassa oli kirkkoherra Bruce Collins, joka kertoi päivän ohjelmasta. Iltapäivällä olisi hetki, jossa jokaista ryhmän jäsentä palveltaisiin profeetallisessa rukouksessa.

– Olin hyvin varauksellinen kaikkea sellaista kohtaan ja ajattelin, etten mielelläni altistu tuollaiselle.

Vuorollaan jokainen kutsuttiin paikalle. Helena kuunteli vierestä, kun Simolle profetoitiin ja se tuntui hänestä osuvan yllättävän hyvin kohdalleen.

– Kun vuoroni tuli, Bruce kertoi kokevansa, että minulla tulisi olemaan merkittävä rooli Suomen evankelioinnissa. Ajattelin, ettei se voi mitenkään pitää paikkaansa, introverttiluonteeni ei ikimaailmassa soveltuisi sellaiseen hommaan. Simo oli samaa mieltä.

Viimeisenä vierailukohteena oli Holy Trinity Brompton (HTB) -seurakunta, joka on Alfan koti. Eteisaulassa Helenan silmiin osui esitteet, joissa nuoret söivät yhdessä ja heillä tuntui olevan hyvä meininki. Niillä kutsuttiin ihmisiä mukaan Alfaan.

– Ajattelin, että jos Suomeen tulisi jotain tällaista, siinä voisinkin olla mukana. Tilanne meni kuitenkin ohi ja ajatuskin jäi taka-alalle.

Alfa rantautuu Suomeen

Jonkin ajan kuluttua Hannu Lahtinen soitti Helenalle ja kertoi, että heidän syliinsä on tipahtanut työkalu, joka heidän mielestään pitäisi ottaa käyttöön. Tehtävään tarvittaisiin koordinaattori, joka hoitaisi kirjeenvaihtoa Englantiin ja vierailisi siellä tarvittaessa. Rukouksessa oli koettu, että tehtävää pitäisi tarjota Helenalle.

– Lyhyen aikaa asiaa mietittyäni otin tehtävän vastaan. Eihän se vaatisi kuin vähän kirjeenvaihtoa ja muutaman matkan Englantiin, se innosti seikkailijan mieltäni. En ikimaailmassa olisi uskaltanut ottaa tehtävää vastaan, jos olisin tajunnut mitä kaikkea se tulisi sisältämään.

Ensimmäinen Alfa-koulutusviikonloppu järjestettiin vuonna 1996.

– Saatujen materiaalien pohjalta piti opettaa, miten kurssi pidetään. En ollut koskaan ollut Alfassa, enkä tehnyt mitään vastaavaa. Siitä se sitten lähti ja koin, että Jumala varusti tehtävään.

Seuraavat 7–9 vuotta olivat Alfassa vahvaa pioneerivaihetta ja Helena vieraili paljon seurakunnissa.

– Olin yllättynyt, että ihmiset kuuntelivat ja innostuivat asiasta. Se innosti minuakin.

Vasta muutaman vuoden kuluttua Helena tajusi saadun profetian ja Alfa-työn yhteyden.

Työn perässä Tampereelle

Suuri muutos Lintisten elämässä oli opiston muutto Tampereelle vuonna 2016. Muutto nähtiin tarpeelliseksi, jotta evankeliumintyöhön lähteville ja heidän perheilleen voitaisiin tarjota monipuolisemmat mahdollisuudet työhön valmistautumiseen ja toisaalta opiston saavutettavuuden parantaminen oli tärkeää.

Lintiset ostivat Tampereen liepeiltä Mattilan tilan, jota alkoivat remontoida mieleisekseen. Pikaremppa tehtiin myös myyntiin laitettuun Tammisaaren kotiin. Asuntokauppa kävi hitaanlaisesti. Vasta vuoden 2017 syksyllä Tammisaaren talo meni lopulta kaupaksi.

Puolison menetys

Kesällä 2016 Simo koki usein tarvetta venytellä kylkeään. Siihen ei kiinnitetty suurta huomiota, olihan takana muutto ja remonttihommia. Alkusyksystä sängyssä venytellessään Simo huomasi kyljessään möykyn. Helena patisti varaamaan ajan lääkärille.

Jo ultrassa selvisi, että kyseessä olisi todennäköisesti haimasyöpä, joka oli levinnyt myös maksaan, eikä sille ollut enää mitään tehtävissä. Diagnoosi tuli Simon isännöimän IFFEC-konferenssiviikon maanantaina.

– Tiesin kyllä, mitä se tarkoittaisi. Halasimme, itkimme ja juttelimme. Olo oli epätodellisen raskas.

Simo veti konferenssiviikon loppuun asti. Siihen asti kipuja ei ollut, mutta perjantai-iltana hän sai kovan kipukohtauksen.

– Vein Simon sairaalaan. Hän sai kipulääkettä ja lähetteen seuraaviin tutkimuksiin. Alusta asti oli selvää, että ilman suurta ihmettä elinaikaa olisi jäljellä enintään kaksi kuukautta.

Marraskuun 1. päivänä 2016 Simo nukkui pois, vain muutama päivä syntymäpäivänsä jälkeen.

– Olen kiitollinen opistolle ja Vapaakirkolle siitä, että sain vapautuksen työtehtävistäni Simon viimeisiksi viikoiksi. Sain olla hänen rinnallaan kaiken aikaa. Simolla ei ollut muuta huolta kuin se, miten minä pärjään.

Kanadassa asuvat pojat, Tommi ja Eppu, pääsivät Suomeen isänsä hautajaisiin ja viipyivät peräti pari kuukautta.

– Siitä oli apua. Heidän läheisyytensä oli tärkeää samoin kuin tyttärieni. Kun he lähtivät, tuli hetkiä, jolloin olin aivan yksin. En ymmärtänyt, miten Jumala voi toimia niin.

– Onneksi ympärilläni oli kuitenkin ihmisiä, jotka vetivät minua ulospäin. Ilman heidän tukeaan en olisi selvinnyt.

Takaisin elämään

Lähes vuosi Simon kuoleman jälkeen äitinsä kanssa kesän asunut Eppu sysäsi lopulta Helenan takaisin elämään. Helena oli selaillut netistä äkkilähtöjä Firenzeen ja ajatellut, että pieni reissu ennen töiden alkua tekisi hyvää. Äitinsä epäröintiä seurannut poika sanoi: ”Nyt vain painat nappia ja varaat sen matkan. Jos et uskalla ottaa tätä askelta, et uskalla ottaa seuraavaakaan.”

– Niin lähdin. Olin yksin koko viikon. Käveleskelin, nautin lämmöstä ja kauneudesta, istuskelin puistonpenkeillä ja kirjoitin. Kävin iltaisin paikallisen katolisen seurakunnan messussa, josta ymmärsin vain muutaman sanan.

Viimeisenä iltana laiha pitkä munkki tuli Helenan luokse pitkässä kaavussaan ja sandaaleissaan, ja siunasi häntä.

– Se oli taitekohta elämässäni. Minusta alkoi tuntua, että pystyin hallitsemaan elämääni ja asiat olivat hyvin, elämä tuntui mielekkäältä ja nautin siitä. Uskoin jälleen tulevaisuuteen. Lähdin syksyyn voimaantuneena ja itsenäisenä.

Vuoden aikana suru muutti muotoaan. Alkuun se oli raakaa ja sisäänsä sulkevaa. Pikkuhiljaa elämän värit, yhteiset hetket ja muistot astuivat tilalle. Raaka suru muuttui lempeäksi suruksi.

Rakkaus yllättää

Helena vietti yhteistä viikonloppua Aulangolla tyttärensä Katin kanssa. Kati kertoi ajatelleensa, että äidin olisi alettava elämään elämäänsä. ”Me lapset olisimme iloisia, jos löytäisit jonkun miehen ja rakastuisit.” Helena torjui ajatuksen mielessään.

– Olin vakaasti päättänyt elää yksin.

Siitä ei mennyt kauaa, kun Erkki Karvala soitti Helenalle ja kysyi, voisiko tulla käymään. Helenaa pyyntö vähän ihmetytti. He olivat toki olleet perhetuttuja vuodesta 1984 lähtien, mutta Erkki oli silti enemmän Simon ystävä. Seuraavan päivän oppituntien valmistelukin oli kesken, joten hän ajatteli kieltäytyä. Helena aavisteli, että Erkki haluaisi ehkä puhua surusta, jonka Satu-vaimon kuolema oli aiheuttanut — se oli heillä yhteistä — joten hän suostui.

– Juttelimme pitkän illan toisen menettämisestä ja surusta selviämisestä.

Vuonna 2016, pian Mattilaan muuton jälkeen Helena ja Satu olivat alkaneet kirjoittaa toisilleen. Sadun tilanne oli toivoton ja kuolema oli vääjäämättömästi lähestymässä. Pitkä kirjeenvaihto eteni ensin kahden ystävän välisenä, kun Satu ei enää voinut kirjoittaa, hän saneli Erkille, joka kirjasi ajatukset viesteihin. Kun Satu ei enää pystynyt kommunikoimaan ajatuksiaan, Erkki jatkoi kirjoittelua.

Jälkikäteen tarkasteltuna pitkä, lähestyvän kuoleman värittämä keskustelu tuntui merkitykselliseltä. Erkki ja Helena päättivät työstää tekstejä yhdessä lapsiaan varten. Siitä alkoi tutustuminen uudella tasolla.

– Tajusin pian, että hyvänen aika, olen rakastumassa ja tuokin taitaa olla rakastunut minuun, Helena muistelee hämmästystään.

– Ajattelemme asioista samalla tavoin. Meillä on yhdessä hauskaa, keskustelut ovat mukavia ja meitä yhdistää samanlainen huumorintaju. Emme ota elämää enää liian vakavasti.

Toukokuussa 2018 tuore pari vihittiin avioliittoon. Heidi-tytär nauroi äitinsä ja Erkin yhteisiä puuhia katsellessaan: ”Nyt ovat kaksi hätähousua löytäneet toisensa.”

Tuore rakkaus on uusi alku molemmille, mutta tässä suhteessa on enemmänkin.

– Sekä Satu että Simo ovat läsnä elämässämme edelleenkin. Kumpikaan meistä ei olisi sitä mitä olemme nyt ilman heitä.

Jumala osoittaa hyvyytensä

Helena ja Erkki ovat juuri ostaneet uuden kodin Tampereen Pyynikiltä, paikan jossa on tilaa 25-henkiselle laajalle uusioperheelle. Ihastuttava talo kätkee sisäänsä paljon muistoja eletystä elämästä, mutta antaa tilaa myös uusille. Suurin yhteinen kokoelma ovat kirjat, joita kannettiin uuteen kotiin satakunta banaanilaatikollista.

Viimeisten vuosien kokemukset ovat opettaneet Helenalle paljon Jumalan hyvyydestä.

– Kun on kohdannut elämässään vaikeita asioita ja tuntuu, että elämä loppuu, Jumala on osoittanut voimansa. Se mitä olen saanut kokea, antaa paljon rohkeutta ja luottamusta elämään. Kärsimykseen — niin kauheaa kuin se onkin — kätkeytyy samalla jonkinlainen siunaus. Kauheuden sisältä löytyy jotain todella hienoa.

– Olen myös oppinut sen, että menneeseen ei voi palata, eikä tulevaisuutta vielä ole, on vain tämä hetki. On tärkeä oppia elämään tässä ja nyt.

Teksti: Karoliina Leikkari
Kuva: Kotialbumi

Artikkelikuva: Helena Lintinen on elämänsä aikana ehtinyt olemaan kotiäiti, pastorin vaimo, kielten ja kulttuurin opettaja, Alfa-työn uranuurtaja, vaikuttaja New Wine -tapahtumissa ja viimeisimpänä rakentanut teologian opiskelijoille mentorointiohjelman ja kouluttanut mentoreita. Elämään mahtuu silti paljon muutakin.