Salasana unohtunut?

Vapaakirkon kesäjuhlilla ViaDian uusi vammaistyöryhmä järjesti ensimmäistä kertaa selkokielisen jumalanpalveluksen. Vammaistyöryhmän jäsen Anni Harada, miten jumalanpalvelus toteutettiin?

Se oli vammaistyön työryhmän suunnittelema ja toteuttama. Manuel Rautalahti puhui todella selkeästi ja käytti yksinkertaisia sanavalintoja, artikuloi selkeästi ja toisti joitakin juttuja muutamaan kertaan. Hän puhui siitä, mitä tarkoittaa olla korkeimman suojassa ja avasi sitä eri tavoilla muutamaan kertaan. Uskon, että puhe olisi ollut monenlaiselle yleisölle hyvä, ajatellen vaikka lapsia tai maahanmuuttajia.

Musiikista vastasi Roosa Koivistoinen & band ja juontamassa Anne-Maria Koivistoinen ja Riitta-Liisa Kangasluoma, he kaikki puhuivat hitaasti ja selkeästi.

Lopuksi tehtiin esittelykierros, jutusteltiin ja tarjolla oli pientä naposteltavaa. Meillä oli myös kyselylomakkeita, jotta osaisimme kohdentaa vielä paremmin tapahtumia ja palveluja ihmisille.

Paikalla oli noin 30 ihmistä, vammaisia ja heidän läheisiään sekä muutama vammaistyötä tehnyt. He olivat tyytyväisiä, antoivat hyvää palautetta ja uusia ideoita.

Mitä ensimmäisestä selkokielisestä jumalanpalveluksesta opittiin?

– Se pidettiin Porin Karhuhallin yläkerran luentosalissa. Se oli tilana hyvä ja onnistunut, mutta sinne ei ollutkaan esteetöntä kulkua, sillä hallissa ei ollut hissiä. Se oli haaste. Tällä kertaa kellään ei ollut esimerkiksi sähköpyörätuolia, joten ongelmia ei tullut, mutta ensi kerralla täytyy ottaa tämä huomioon.

Tilaisuudessa olisi lisäksi voinut olla viittomakielen tulkki viittomassa puhetta. Se olisi voinut olla haaste kuulovammaisille.

Nyt mukana ollut ryhmä sai tilaisuudesta paljon irti, mutta tulevaisuudessa pyritään ottamaan huomioon vielä paremmin eri tavoilla rajoitteiset ihmiset.

Millaisia suunnitelmia vammaistyöryhmällä on ensi vuoden kesäjuhlille?

Jatkossakin on tarkoitus järjestää selkokielijumalanpalveluksia. Aloimme jo miettiä, mitä voisimme parantaa Kuopiossa ensi vuonna. Toki sitä ennenkin mietitään toimintaa, mutta tähtäimenä ovat kesäjuhlat.

Artikkelikuva: Anni Harada