Salasana unohtunut?

Vuoden 2018 Porin kesäjuhlien lastenjuhlat ovat hyvissä käsissä. Satu Klemm luotsaa tiimiä, jonka sydän palaa lapsityölle.

Satu Klemm kulki pienestä pitäen seurakunnassa äidin ja siskon kanssa. Pyhäkoulu ja erityisesti leirit olivat tärkeä osa elämää. Pikkuhiljaa hän kasvoi lapsen uskoon.

Teini-iässä häntä kohtasi kuitenkin uskonkriisi.

– Olin väsynyt olemaan erilainen. Ympärilläni olevien uskovien kautta usko näyttäytyi lähinnä äidin ja mummojen touhulta. Ajattelin, että haluan olla kuten muut ikäiseni.

Satu valmistautui menemään luterilaisen seurakunnan rippikouluun ikätoveriensa kanssa. Raisiossa pidetyllä nuortenleirillä hän tutustui uusiin ystäviin, jotka olivat lähdössä Kiparille. Satu rohkaistui lähtemään mukaan, vaikka Raumalta ei ollut muita lähdössä.

– En ollut koskaan luopunut uskosta, mutta henkisesti olin etääntynyt Jumalasta. Leirillä löysin Jumalan uudella tavalla. Tajusin, että tämä voi koskea minunkin ikäisiäni, ei vain vanhoja.

Kutsu lapsityöhön tuli jo teini-iässä

Paluu paikallisseurakuntaan leirin jälkeen oli aika raju. Rauman vapaaseurakunta oli pieni, eikä muita nuoria juuri ollut.

– Silloin aloin miettiä, mitä voisin tehdä. Havahduin, ettei seurakunnassa ollut lainkaan pyhäkoulua. Juttelin asiasta seurakunnassa. Sain innostettua äitini ja muita naisia mukaan ja pyhäkoulutyö aloitettiin. Jatkoin pyhäkoulun pitämistä silloinkin, kun muita pyhäkoulunopettajia ei ollut.

Satu lähti 17-vuotiaana vaihto-oppilaaksi Kanadaan. Tuon vuoden aikana hän tapasi nykyisen aviomiehensä Christopherin.

Satu palasi vielä vuodeksi Suomeen viimeistelemään lukio-opinnot nopeutetulla aikataululla. Häitä vietettiin heti lukion jälkeen ja Satu muutti Kanadaan miehensä luokse.

Hän piti pyhäkoulua paikallisessa baptistiseurakunnassa.

– Siellä pyhäkoulua pidettiin kaikille ikäryhmille, myös nuorille ja aikuisille. Pyhäkoulut olivat sunnuntaisin kello 10 ja 11:ltä alkoi jumalanpalvelus, joka oli kaikille yhteinen. Aivan pienimmille oli samaan aikaan lastenkirkko, Satu kertoo.

Kanadassa häntä puhutteli suuri vapaaehtoisten joukko, jotka olivat sitoutuneet palvelemaan lapsityössä vuodesta toiseen.

Kummallakin oli haaveena aloittaa opinnot, mutta Kanadassa se ei olisi ollut taloudellisesti kovin helppoa, joten jo vuoden päästä pari muutti Suomeen.

– Jo yläasteikäisenä minulle vahvistui kutsumus työhön lasten pariin, niinpä kouluttauduin lastentarhanopettajaksi. En koskaan ajatellut työn seurakunnassa olevan palkkatyön tähtäimessä, vaan tein sitä vapaa-ajallani.

Viiden lapsen äitinä Satu oli kotona lähes 14 vuotta ja palveli samalla kotiseurakunnassaan lapsityössä.

Seurakunnan tulisi olla kaikenikäisille

Omien lasten kasvaessa Sadun näky lapsityöstä on myös laajentunut.

– Koin aina helpoksi puhua pienille lapsille, mutta kynnys opettaa isompia oli suuri. Omien lasten kasvettua tajusin, että kuka vain voi puhua ja opettaa myös isompia lapsia. Kyse on lähinnä sydämen asenteesta.

Satu haluaa korostaa jatkumon merkitystä seurakunnassa.

– Miksi panostaa yhteen ikäryhmään, jos ei jatkoa ole luvassa. Jos Jumala on siunannut seurakuntaa niin, että siellä käy edes jokunen lapsi, meidän tehtävämme on pitää heistä huolta.

Työ lasten parissa on tuonut merkityksellisyyttä Sadun elämään.

– Mitä varten uskoisin, jos en jakaisi sitä minulle tärkeimmille ihmisille. Se on kunniatehtävä. Samalla kun jaan sitä omille lapsilleni, voin jakaa myös muille.

Satu haaveili jo lapsena kesäjuhlista Raumalla.

– Kun Porin vapaaseurakunnan pastori Mika Tapio ehdotti Satakuntaan omia kesäjuhlia, minussä heräsi kiinnostus lähteä järjestämään juhlia.

Kid’s Action -työ lastenjuhlien innoittajana

Tiimejä lasten puolella tarvitaan monta ja kaikkia tarvitaan hyvien juhlien tekemiseen.

– Mietin aluksi, miten yksin mahdan jäädä tämän asian kanssa. LaVa-toimikunta on kuitenkin huojentanut mieltäni. Se on mahtava porukka, joka on jakanut aikaisempia kokemuksia. Verkostosta myös tulevat kesäjuhlajärjestäjät saavat tukea.

Satu on kokenut toimivaksi ratkaisuksi sen, että lapsityöstä vastaava on mukana juhlia suunnittelevassa päätoimikunnassa. Silloin pysytään kartalla kaikesta, mitä juhlien järjestämisessä tapahtuu.

Kesäjuhlien lasten puolella on tänä vuonna kolmet juhlat limittäin: alle kouluikäiset, kouluikäiset ja varhaisnuoret.

Rauman tiimi tukee lastenjuhlien toteutusta ja he ponnistavat tehtävään Kid’s Action -viikkojen pohjalta. Niihin kipinä syntyi Hämeenlinnan kesäjuhlilla vuonna 2016.

Raumalla järjestettiin Kids’ Action Week syksyllä 2016 ja keväällä 2017. Päivisin tapahtumat ovat olleet uskonnollisesti neutraaleja, jotta koulut ja päiväkodit voivat olla mukana, iltaisin toiminta on kaikille suunnattua ja avoimesti evankelioivaa.

– Moni päivällä koulu- tai päiväkotiryhmän kanssa mukana ollut lapsi tuli illalla uudestaan perheensä kanssa, Satu riemuitsee.

– Ihmettelemme usein 30–40-vuotiaiden puuttumista seurakunnissa, ehkä ratkaisu löytyisikin lasten kautta.

Onnistuneiden Kids’ Action Week -tapahtumien kokemusten pohjalta Rauman porukalla tuntuu olevan sellainen henki, että tältä pohjalta on hyvä lähteä tekemään lastenjuhlia.

– Silti korostan, että tarvitsemme ympäri Suomea apuvoimia lasten juhlien järjestämiseen. Pisteitä on monta, ja jotta voimme tehdä turvalliset juhlat, myös aikuisia tarvitaan paljon. Tehtäviä lastenjuhlilla on monia erilaisia, joten myös erilaisia ihmisiä tarvitaan vastuisiin — jokaista tarvitaan!

– Haluamme synnyttää lapsille ”haluan tulla tänne uudestaan” -tunteen.

Satu rohkaisee lähtemään mukaan lapsityöhön.

– Jos sinulla palaa sydän johonkin, älä arkaile ottaa yhteyttä. Älä jää odottamaan, että joku kysyy sinua mukaan. Astu rohkeasti esiin, oli kyse sitten paikallisesta tai valtakunnallisesta työstä lasten parissa.

Karoliina Leikkari

Artikkelikuva: Lasten saaminen mukaan seurakuntaan ei vaadi paljoa. 
– Ehkä eniten sydäntä. Sydäntä nähdä, mitä lapset tarvitsevat. Muutamaakin lasta varten kannattaa tehdä asioita. Silloin sekä lapset että heidän vanhempansa kokevat olevansa tervetulleita, Satu Klemm pohtii. Kuva: Karoliina Leikkari