Salasana unohtunut?

Liikkeellä oleminen on aika helppoa — onhan meillä siihen synnynnäiset lahjat. Vauva harjoittelee liikeratoja, konttaamista ja lopulta kävelyä. Liike onkin elämää kantava tärkeä voima. Se synnyttää kehitystä ja kasvua.

Mutta jokainen meistä jossain kohtaa havahtuu pohtimaan: mihin olinkaan menossa? Muistan, kuinka nuorena omat valintani pohjautuivat melko hätäiseenkin päätöksentekoprosessiin. Ajattelin, että on pysyttävä liikkeellä, muuten juna menee ohi — siis ilman minua. Syrjäydyn. Tämä alitajuinen pelko painoi kaasua. Pysyin liikkeessä, ja varmaan siksi kehitystäkin tapahtui. Mutta samalla virran viedessä ei tullut kenties tarpeeksi ajateltua, että jotain tärkeää jää taakse. Sivuutinko jotakin olennaista? Olenko nyt oikeasti sillä polulla, johon minut on luotu?

Itsetutkiskelu ja elämän suunnan hakeminen ei ole helppoa. Etsivän pää kuumenee varsinkin länsimaissa, joissa vaihtoehtoja riittää. Mikä polku ja suunta ovat minua varten? Tällaisen kipuilun keskellä tarvitsemme herättäjää; jonkun, joka avaisi omat sokeutuneet näkökulmat, saisi sydämen uskomaan ja antaisi rohkeuden tehdä valintoja yli omien rajojen. Mentori, tervetuloa elämään!

Sain ensikosketuksen mentorointiin ensimmäisessä työpaikassani, jossa järjestin mentorointikoulutusta kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ja alumnien välille. Silloin sain sivusilmällä vilkaista tuota arvokasta suhdetta, jossa kokenut henkilö jakaa nuorelle jotain ensiarvoisen tärkeää. Ja huomasinpa myös, kuinka nuoren innostuneisuus saa usein mentorinkin näkemään asioita tuorein silmin. Oma työurani starttasi ilman mentoria, mikä ehkä kavensi näkymiä. Onnekseni olen kuitenkin saanut hyvässä parisuhteessa itselleni luontaisen mentorilahjakkuuden. Virallinen mentorisuhde se ei tietenkään ole, mutta monessa kohtaa puolisosta löytää mentorinkin piirteitä: hän kuuntelee, haastaa, innostaa ja rohkaisee ottamaan uusia askeleita.

Olen opiskellut ratkaisukeskeistä terapiaa nyt toista vuotta. Opinnoissa ensimmäinen avartava oivallukseni oli ”näkökulman vaihtamisen taito”. Sehän on mentoroinninkin eräs tavoite. Toki olen aina ymmärtänyt, että näkökulmia voi ja kannattaakin vaihtaa. Mutta asian oivaltaminen omalle kohdalla on eri asia. Ei ole helppoa nähdä, kuinka omat näkökulmat ovat lukkiutuneet henkilöhistorian, kokemusten ja opittujen mallien katveeseen. Mentorointisuhteessa näitä omia, osin tiedostamattomia näkökulmia olisi ihanteellista päästä koettelemaan. Silloin avautuu uusia näkökulmia ja mahdollisuuksista, joita oma mieli rajaa pois.

Mentorointi tarjoaa hyvän mallin yleiseksi elämänasenteeksi. Jokainen meistä voi löytää itsestään sellaisen pikkumentorin, joka kulkee silmät ja korvat valppaina. Hän osaa nähdä tarvitsevan — ja uskaltaa pysäyttää tämän. Hän kuuntelee, haastaa, innostaa, ja rohkaisee myös lähtemään liikkeelle. Kun mentori pysäyttää, se pysähdys on sysäys, joka liikuttaa elämää uuteen suuntaan.

Erika Niemelä
Kolmen lapsen äiti, vaimo, terapia-opiskelija, Pipliaseuran varainhankinnan päällikkö, TV7:n Uskosta totta -ohjelman tekijä

Artikkelikuva: Pysyin liikkeessä, ja varmaan siksi kehitystäkin tapahtui. Mutta samalla virran viedessä ei tullut kenties tarpeeksi ajateltua, että jotain tärkeää jää taakse. Sivuutinko jotakin olennaista? Olenko nyt oikeasti sillä polulla, johon minut on luotu? Kuva: Daniil Silantev / Unsplash