Salasana unohtunut?

Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingssa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Näin kuuluu psalmin 91 jae 15, josta evankelista Helena Penttilä puhuu Vapaakirkon kesäjuhlilla. Mitä kauan sitten kirjoitettu teksti merkitsee tämän päivän kristitylle?

– Kyllä tämä on syvintä, ajankohtaisinta aihetta, Penttilä vastaa.

Hän näkee, että jakeen kautta avautuu Jumalan armo, suuruus ja huolenpito lapsiaan kohtaan vaikeissa tilanteissa. Sanoista huokuu Jumalan vakuutus uskollisuudesta, mutta myös kunnioituksesta luotujaan kohtaan.

Penttilä ajattelee, että jae on erityisesti suunnattu jo uskoville, jotka kääntyvät Jumalansa puoleen vaikeissa tilanteissa.

Jumalan läsnäolo yhdistää eri-ikäisiä

Helena Penttilän Tukena ahdingossa -otsikoitu raamattutunti ajoittuu lauantaiaamuun. Hän arvelee, että tuolloin liikkeellä on eniten keski-ikäisiä ja sitä vanhempia kuulijoita, mutta sanoma itsessään ei ikärajoja tunne.

– Jumalan hengen läsnäolo juhlilla on minusta valtavalla tavalla yhdistävä eikä erottele ihmisiä, hän toteaa.

Vaikka jotkut tilaisuudet on suunnattu nuorille ja toisia suunniteltaessa on ajateltu vanhempaa yleisöä, Penttilän mielestä kaikki voivat oppia toisiltaan. Vanhemmat voivat ammentaa omasta elämänkokemuksestaan, nuoremmilla on löytöjä tästä ajasta.

– Eihän mikään ole sen suurempaa, kun on Jumalalle antautuneita nuoria. Siitä voi olla Jumalalle kiitollinen, sillä se merkitsee jatkuvuutta.

Tutusta jakeesta avautuu uusia välähdyksiä

Kesäjuhlien teemapsalmista 91 on avautunut uusia puolia Penttilällekin, joka on työskennellyt pitkään evankelistana.

– Olen melkein joka päivä lukenut tuon psalmin. Ja kun kohdistaa huomion jakeeseen 15, niin kyllä siitä on pikku hiljaa alkanut avautua ajatuksia ja uusia välähdyksiä, hän kertoo.

Raamatunkohta on avannut erityisesti Jumalan huolenpitoa.

– Minusta on ihanasti sanottu, että ”minä olen hänen kanssaan ahdistuksessa”. Se ei merkitse, että Jumala vapauttaa välittömästi, vaan on mukana siinä, hän selittää.

Helena Penttilä ajattelee psalmin avaavan koko Raamatun ja Uuden testamentinkin todellisuutta, käyttihän Jeesus itse psalmin sanoja ollessaan erämaassa kiusattavana.

– Toinen valtava asia on, ettei Jumala kouluta ja vie meitä läpi vain tämän elämän, vaan ikuisuusnäkökulma avautuu tässä valtavalla tavalla.

Pia Korhonen

Artikkelikuva: Kuva: TV7