Salasana unohtunut?

Jokainen kulttuuri on kyseisen ihmisryhmän paras yritys muodostaa sellainen toimintamalli ja vuorovaikutustapa, joiden turvin he kykenevät elämään parhaalla mahdollisella tavalla heidän maantieteellisen sijaintinsa sekä historiallisen ja poliittisen tilanteensa huomioiden.  Kulttuurinen muutoskin on aina yritys tulla paremmin toimeen muuttuvissa tilanteissa.

Kulttuurisidonnaiset arvot ja niihin perustuen se, MITÄ tehdään ja MITEN toimitaan, heijastuvat aina myös kristillisessä seurakuntaelämässä. Seurakuntien vastuulliset todentavat suomalaisia arvoja, kun he evankelioivat, opettavat Jumalan sanaa, rukoilevat, antavat sieluhoitoa, tekevät diakoniatyötä, ja niin edelleen.

Onko niin, että jokaisessa maassa ja kulttuurissa näin onkin oltava ja voiko edes olla olemassa jotain kaikista maailman kulttuureista irrallaan olevaa kristillistä kulttuuria? Eikö Jumalan pelastustyö Kristuksessa juuri näyttäydykin sitä rikkaampana, mitä moninaisempien kulttuurien ja kielten välityksellä sitä ilmaistaan? Eikö myös kristinuskon sanoma osu ja uppoa kaikista syvimmälle juuri eri kulttuurien pahimpiin kipupisteisiin –  niihin asenteisiin, ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin joita peitellään, paheksutaan, hävetään ja häivytetään?

Nämä vaietut ja peitellyt, vereslihalle hiertyneet kulttuuriset rosot ja repaleet ovat aina kääntöpuoli kunkin kulttuurin parhaimmista ja keskeisimmistä arvoista. Tämä siksi, että nämä arvokkaimmat ja arvostetut kulttuuriset piirteet viedään lopulta liian pitkälle. Niitä yliarvostetaan, niitä tavoitellaan kynsin hampain, kiihkeimmillään niitä jumaloidaan, niistä TULEE meidän Jumalamme isolla J:llä.

Elämässään onnistuneet suomalaiset onnittelevat itseään siitä, että ovat hyviä suomalaisia; itsenäisiä ja itse pärjääviä, sillä avun tarvitseminenhan on heikkouden merkki. ”Kaikkihan on itsestä kiinni, omasta kyvykkyydestä käsin saavuttaa asioita!” Niinpä, mutta kun asia viedään loogiseen päätökseensä ja tullaan kasvokkain näiden sinällään hyvien arvojen kääntöpuolen kanssa, vastaan tulee itseriittoisuus, omahyväisyys, itsekkyys, ylpeys, välinpitämättömyys toisista. Lopulta käteen jää vain yksinäisyys, suomalaisen kulttuurin iholle tuleva ammottava avohaava.

Haaste onkin se, että eri yhteiskunnissa kristilliset seurakunnat eivät orjallisesti jäljittelisi toiminnassaan kaikkia oman kulttuurinsa piirteitä, vaan saisivat hengellistä näkökykyä ymmärtää, mikä oman yhteiskunnan arvoissa ja kulttuurisidonnaisissa toimintamalleissa ei ole kristinuskon sanoman mukaista ja joissain asioissa suorastaan sen vastaista.

Miten tämä voisi näkyä kristillisessä mentoroinnissa? Onko mentorilla näkyä ja rohkeutta kannustaa mentoroitavaansa nostamaan toiminnassaan esiin sellaisia asioita, jotka ovat yhteiskunnassamme tabu? Tarkoitan sellaisia tulehdusherkkiä asioita, joita Suomessa on totuttu pitämään yksityisasioina ja joista juuri sen takia on päässyt kehittymään yhteiskuntamme suurimpia haasteita. Emme ole osanneet puuttua niihin julkisilla foorumeilla emmekä varsinkaan kristillisissä seurakunnissa, vaikka juuri siellä Jumalan armo Kristuksessa voisi niitä koskettaa. Mentori voi mentoroitavan kanssa esimerkiksi pohtia, millaisista aiheista emme yleensä saarnaa – miksi väistelemme niitä ja miten voisimme tuoda kristinuskon ydinsanoman näiden asioiden käsittelyyn.

Omassa yhteiskunnassa paheksuttujen, häpeällisten ja vaiettujen aiheiden esille ottaminen hengellisessä työssä kysyy rohkeutta. Juuri siksi tarvittaisiin rohkaisijaa, mentoria, jonka kanssa käydä läpi sitä, mitkä ovat ne kipukohdat, joihin juuri suomalaiset tarvitsevat Kristuksen evankeliumin laajempaa ymmärtämistä, ja miten näitä asioita tulee seurakunnassa lähestyä. Hyödyllinen aloitus tästä teemasta käytävälle mentorointikeskustelulle voisi olla esimerkiksi se, tuleeko meidän olla suomalaisia kristittyjä, suomalaisia ja kristittyjä vaiko suomalaisia, mutta kristittyjä?

 

Kielo Brewis
FT, kulttuurienvälinen viestintä

Artikkelikuva: Onko niin, että jokaisessa maassa ja kulttuurissa näin onkin oltava ja voiko edes olla olemassa jotain kaikista maailman kulttuureista irrallaan olevaa kristillistä kulttuuria? Eikö Jumalan pelastustyö Kristuksessa juuri näyttäydykin sitä rikkaampana, mitä moninaisempien kulttuurien ja kielten välityksellä sitä ilmaistaan? Kuva: Julian Mora / Unsplash