Salasana unohtunut?

Suurin osa Tampereen kesäjuhlien päälavalla kuulluista puheista nousi Markuksen evankeliumin pohjalta. Mukana oli sekä johdonmukaista, tekstiä selittävää opetusta että käytännön elämään liittyvää kerrontaa ja julistusta.

Markuksen evankeliumi on lyhin Uuden testamentin neljästä evankeliumista ja luonteeltaan varsin toimintakeskeinen. Toki se sisältää myös paljon Jeesuksen vertauksia ja syvällistä opetusta.

Eri puolet tulivat hyvin esiin kesäjuhlien puheissa; samoin selkeä kutsu uskoon ja Jumalan palvelemiseen. Näkökulma on tunnusomainen ensisijaisesti uskosta osattomia varten kirjoitetulle Markuksen evankeliumille.

Marko Huhtala. Kuva: Karoliina Leikkari

Tämä lähestymiskulma tuli esiin heti perjantai-iltana Marko Huhtalan puheessa. Huhtala on luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavan Verkosto-liikkeen pappi.

Puhe pohjautui evankeliumin alussa kerrottuun Johannes Kastajan esiintymiseen. Kastajan tavoin Huhtala esitti vahvan vetoomuksen vastata Jeesuksen kutsuun ja seurata häntä ehyellä sydämellä. Anteeksiannon ehdottomuus ja kääntymyksen tarve ovat molemmat olennaisia elementtejä aidolle ilolle ja vapaudelle.

Ne neljä miestä

Perjantain myöhäisillan tilaisuus oli samalla juhlien ensimmäinen Summerhope-tapahtuma. Illan useista puheenvuoroista nousi esiin Markuksen evankeliumin punaisia lankoja. Yksi niistä oli toisen luvun kertomus neljästä miehestä, jotka laskivat halvaantuneen katon läpi Jeesuksen eteen.

Helsingin vapaaseurakunnan nuorisopastori Leena Ilkka muistutti, että miehet tarttuivat tilanteeseen itse, eivätkä odottaneet jonkun muun tekevän sen. He osoittivat myös poikkeuksellista luovuutta vaikeassa tilanteessa.

– Joka haluaa, keksii keinot. Joka ei halua, keksii selitykset, Ilkka tiivisti.

Mohamad Jawad. Kuva: Karoliina Leikkari

Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan nuorisotyössä palveleva Mohamad Jawad lähestyi kertomusta Jumalan unelman kannalta. Neljä miestä näkivät Jeesuksessa suuren mahdollisuuden eivätkä luovuttaneet ennen kuin saavuttivat unelmansa.

Raision vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijä Petra Hämäläiseen oli tehnyt vaikutuksen neljän miehen vahvuus, periksiantamattomuus ja heidän tekonsa vaikutus monille ihmisille.

Siemen kuuluu maahan

Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorisen ensimmäinen opetus liittyi kolmeen kylväjä- tai siemenvertaukseen. Puhe oli vahva ja käytännönläheinen kehotus vaikuttaa ympäristöömme kristittyinä Vapaakirkon ”Läsnäoloa ja Jumalan muuttavaa voimaa” -teeman mukaisesti. Vain siemenen kylväminen tuo satoa laariin ja vain uskovien läsnäolo maailmassa tuo satoa taivaaseen.

– Sanotaan, että ”ei saa mennä maailmaan.” Kehotan toisessa merkityksessä: mars maailmaan! Vuorinen julisti.

Vertaukset antavat selkeän viestin siitä, että satoa tuottava voima tulee yksin Jumalalta. Ihmisen kannalta kyse ei ole suuruudesta tai voimasta.

– Jeesus ei opettanut, että ensin oli suuruutta, joka sitten pieneni olemattomiin. Sinapinsiemenvertaus vapauttaa meidät tekemään työtä pienissä ympyröissä, Vuorinen huomautti.

Todellinen evankeliumi

Vuorisen toinen opetus pohjautui kertomukseen siitä, kun Jeesus paransi miehen surkastuneen käden sapattina. Jeesus näyttää parantaneen miehen tarkoituksellisen julkisesti paljastaakseen uskonnollisuuden harhan.

Hämmästyttävää kyllä, seurauksena ei ollut ilohuutoja, vaan ”jälkikokous”, jossa suunniteltiin Jeesuksen tappamista. Taustalla oli ihmistekoinen hurskausjärjestelmä, jonka rajoja vahdittiin pilkuntarkasti.

– Todellinen evankeliumi ei jätä mitään ihmisen varaan, Vuorinen opetti.

Nuorisotyönjohtaja Tommi Koivusen Kuole, jotta eläisit -teemalla otsikoitu puhe sunnuntaina sivusi osaksi samoja teemoja. Se nosti esiin Jeesuksen kutsun täydelliseen antautumiseen.

Koivunen tiivisti opetuksensa kolmeen pointtiin: Antaudu täydellisesti, koska tiedät, kuka olet. Ja koska Jeesuskin antautui täydellisesti. Ja koska tiedät, että kuolema ei ole kaiken loppu.

Jumalan luonne

Ida Tsokkinen. Kuva: Karoliina Leikkari

Jumalan tuhlaileva rakkaus oli Turun vapaaseurakunnan työntekijä Ida Tsokkisen aihe lauantai-iltana.

Taustalla olivat kertomukset Pietarin kalansaaliista sekä naisesta, joka näytti tuhlaavan kallista voidetta Jeesukseen. Käytännön sovellukset Tsokkinen nosti Jumalan anteliaisuudesta kertoneiden omien kokemustensa kautta.

Myös sunnuntain Summerhopessa puhunut Tulisielukoulun pastori Henna Saarinen nosti Arvokas kutsumus -aiheen tiimoilta esiin elävää elämää. Lähtökohta oli lähetyskäsky Markuksen mukaan sekä Magdalan Marian rooli Jeesuksen seuraajana ja ylösnousemuksen todistajana.

– Kristuksessa sinulla on perintöosa ja voima. Saat saman perinnön kuin Jeesus ja saat käydä ”Jumalan jääkaapilla”, Saarinen hehkutti.

Kaikkiaan Markuksen evankeliumia käsitelleet puheet ilmensivät moninaisuuden rikkautta ja vahvistivat kuvaa Jumalan suuresta suunnitelmasta.

Kesäjuhlapuheet löytyvät Youtubesta. Tervemenoa ammentamaan lisää.

PT Juntumaa

Artikkelikuva: Kesäjuhlayleisöä kuuntelemassa perjantai-illan opetusta. Kuva: Pia Korhonen