Salasana unohtunut?

Kesäjuhlien ehtoollisjuhlan teesin perusteli Henna Saarinen vakuuttavasti Raamatun ja oman kokemuksensa pohjalta. Raikasta menoa täydensivät Hope Soundi sekä nuoret leivän ja viinin jakajina.

Tulisielukoulun johtaja, pastori Henna Saarinen nosti esiin pääsiäisaamun tapahtumat Markuksen evankeliumista ja esitti kaksijakoisen väittämän perusteluineen:

– Ylösnousemusvoima vaikuttaa sinussa ja sinun kauttasi!

Magdalan Maria oli sukupuolensa ja demonisen menneisyytensä vuoksi varsin kyseenalainen viestintuoja maailmanhistorian suurimmalle uutiselle: Kristus on noussut ylös!

– Jeesus ei välittänyt sosiaalisista normeista, hänen valtakunnassaan ne eivät ole ongelmia. Jeesus valitsee sen, jonka muut hylkäävät, Henna muistutti.

Käytyään Jeesuksen rukouspalvelussa Magdalan Maria oli kokenut vapautuksen kahleistaan. Sen seurauksena hän saattoi olla kertomassa Jeesuksen opetuslapsille voimaannuttavan viestin: hauta on tyhjä! Ylösnousemusvoima muutti Marian sidotusta, halveksitusta naisesta miestenkin vapauttajaksi. Ylösnousemusvoima vaikutti Mariassa ja Marian kautta.

Taivaallisia rekkoja

Henna kertoi ylösnousemusvoiman kokemuksista myös omassa elämässään. Hän on jo pitkään ollut luopumisprosessissa joidenkin elämänalueidensa suhteen Jumalan Valtakunnan hyväksi.

Luopuminen ei ole ollut helppoa, koska asioiden työstäminen on merkinnyt kipua. Johtaessaan Tulisielukoulua Kiponniemessä Henna koki Jeesuksen näyttävän, että hän haluaa tulla näihin kipeisiin luovuttamisen hetkiin ja muistoihin.

– Eräässä ylistyshetkessä näin kuvan valtaisasta jalkapallokentästä. Koin Jumalan puhuvan, kuinka suurta elämänaluetta olen joutunut työstämään. Kentälle ajoi saman tien valtavia taivaallisia rekkoja lastinaan sydämiä. Rekat kippasivat sydämet pitkin kenttää. Koin että Jumala haluaa hoitaa minua rakkaudellaan.

– Tämä muutti teologiani: Ymmärsin, että Jumala on lunastanut nykyisyyden lisäksi myös koko historiani. Hän haluaa luoda uutta sielläkin, Henna ihmettelee.

Voima virtailee

Ylösnousemusvoima on saanut virrata Hennan kautta myös eteenpäin. Hän kertoi tarinan ajalta, jolloin toimi Järvenpään nuoristotyöntekijänä.

Henna oli kokenut, että joku nuorista tarvitsi erityistä rohkaisua, niinpä hän päätti jakaa tarinan omasta epäonnistumisestaan musiikkiopiston oppilaskonsertissa vuosia aiemmin. Tarina rohkaisi nuorista erityisesti yhtä, joka uskaltautui tilaisuuden jälkeen kertomaan peloistaan Hennalle. Hiukan myöhemmin Henna sai profeetallisen sanan samaiselle nuorelle, minkä seurauksena nuori uskalsi lähteä New Yorkiin katupyhäkoulujärjestöön töihin.

Ylösnousemusvoima vaikuttaa myös sinussa, kun antaudut Jeesukselle ja otat ristisi.

Ehtoollista jakoivat nuoret ja kokeneemmat yhdessä. Kuva: Markku Pitkänen

Mihin näistä lähtisit?

Tilaisuudessa avattiin myös kolme hienoa mahdollisuutta nuorille aikuisille: Hope Raamattukoulu, Tulisielukoulu ja DTS-opetuslapseuskoulu. DTS:n johtaja Tata Hermunen ohjasi nuoria oikeaan kysymyksenasetteluun:

– Älä kysy, kuuluuko mun lähteä raamattukouluun, vaan kysy: mihin näistä kouluista?

Turkulainen taidokas Hope Soundi johdatti yleisön ylistykseen. Juhlan juonsivat Jenni Kleemola ja Mikko Kaikkonen säteilevällä lavakarismallaan.

Mirkka Salmensaari

Artikkelikuva: Kesäjuhlien ehtoollisjuhlassa leipää ja viiniä tarjoilivat nuoret ja vanhemmat yhdessä, rakentaen kauniisti siltaa sukupolvien välille. Kuva: Mirkka Salmensaari