Salasana unohtunut?

– Tämä on ollut hyvä matka, joka on ollut meidän seurakunnan muutosprosessille ratkaiseva tekijä, Hopeseurakunnan johtava pastori Jopi Pietiläinen kommentoi.

– Kahdeksan vuotta sitten istuin ensimmäisessä Hopetapahtumassa ja ajattelin: voi kun meidän jumalanpalvelukset voisi olla tätä. Nyt ne ovat, Pietiläinen iloitsee.

Hopetapahtuma on vienyt Hopeseurakuntaa uuteen suuntaan. Samalla he ovat olleet varustamassa yli 110 seurakuntaa eri kirkkokunnista ympäri Suomea.

– Hopetapahtumat on rakennettu aina edellisen vuoden varaan. Vuonna 2015 yhdistimme tiimirakenteet Hopetapahtumassa ja seurakunnassa, joten olemme tehneet asioita samojen tiimien kanssa.

 

Mitä seuraavaksi?

Nuorisotyönjohtaja Tommi Koivunen antoi aikoinaan sysäyksen sille, että Hopetapahtuma alkoi Turussa.

– Totta kai tuli haikea olo Hopetapahtuman päättymisestä, mutta luotan, että Jumala luo jotain uutta tilalle. En halua kopioida mitään. Jumala synnyttää edelleen ihmisissä näkyjä, Koivunen kertoo luottavaisena.

Uuden sukupolven johtajat -seminaarit ovat olleet alusta asti osa Hopetapahtumaa. Niiden tarkoitus on ollut paitsi varustaa johtajia, myös tuoda heidät kohtaamaan Jumalaa.

– USJ-seminaarin tärkein anti ei ole johtajuuden työkalut, vaan avoimuuden ja haavoittuvaisuuden kulttuuri, joka perustuu aidolle ihmisyydelle. Se on myös levinnyt ympäri Suomea, Koivunen tarkastelee.

Tämän vuoden Tälle kalliolle -teeman kautta haluttiin vastustaa armottomuuden kulttuuria, jota seurakunnissa on edelleen liikaa.

– Jo viime vuonna tiesimme, että John Burke on tulossa tapahtumaan. Hän on vaikuttanut kaikkein eniten meidän seurakuntakulttuuriimme ja halusimme jakaa sitä hyvää muille, Ida Tsokkinen kertoo.

– Nyt meitä kutsutaan seurakuntana ottamaan tukeva jalansija tässä kaupungissa ja pohtia, miten voimme toimia tämän kaupungin hyväksi. Haluamme vapauttaa voimavaroja ihmisten tavoittamiseksi tässä kaupungissa, Pietiläinen päättää.

Vuoden 2017 Hopetapahtumassa oli arviolta 600–700 osallistujaa. / KL

Artikkelikuva: Ida Tsokkinen, Tommi Koivunen ja Lauri Koittola. Kuva: J-P Niemelä

Lue lisää Hopetapahtumasta: Miten saadaan lahjat ja luovuus Jumalan käyttöön?, Miten voimme elää Jumalan käsinä ja jalkoina?, Nuorten ydinoivalluksia, Armo tulee osaksemme, kun tunnustamme syntisyytemme, Yhteinen Hope on tehty jaettavaksi, Nuoria ja johtajia varustetaan tavoittamaan kadotettua maailmaa